Ristiriitaa. Vuodatusta. Tuen ja turvan tasapainoilua. Jäsenneltyä, mutta tiuhempaan jäsentelemätöntä.
Lokeroimista ja sen vimmaista vastustamista. Ihan varmasti jatkuvaa hikoilua.

30.3.2011

Jumanne = tiistai

Runsaan hikoilun lisäksi eilen tapahtui muutakin. Kävimme taas kerran katsomassa naapurustossa sijaitsevaa hippitaloa. Tällä kertaa mittoja ottaen ja korjattavia asioita sormella osoittaen. Lista vioista on kirjoitettu, sormet on ristissä, jotta vuokraisännät suostuisivat kaiken korjaamaan. Kuulimme, että vuokraisäntiä on kaksi, arabeja, joilla on ikää 25 vuotta. Ei kovin luottamusta herättävää. Kas, kuinka helppoa ihmisiä on kategorisoida ihan vain kahdella tiedolla. Iällä ja alkuperällä.

Tutustuin paikalliseen klinikkaan, jonka on perustanut kaksi lähetyssaarnaajaa, suomalainen ja ruotsalainen nainen. Herättääkö luottamuksen? Herättää. Toiminta klinikalla on ihailtavaa, tilat olivat hyödynnetty hyvin, pikkulaboratorio oli varusteltu asiaankuuluvasti. Hoitoa saa kuka tahansa, vaikka pääpaino onkin HIV/AIDS-potilaiden hoidossa. Klinikalla on syntynyt 70 vauvaa, joiden äidit ovat HIV-positiivisia, kaikki 70 vauvaa ovat välttäneet tartunnan. Siinä yksinään on peruste klinikan olemassa ololle. Vauvat aloittavat  estolääkityksen, joka jatkuu aina kolmanteen ikävuoteen saakka. Itse synnytys on myös kriittistä  aikaa viruksen tarttumisen ehkäisyssä, niinpä HIV-positiivinen äiti pitäisi saada synnyttämään aina klinikalla tai sairaalassa.

Klinikka on tehnyt erittäin tärkeää työtä kirkkojen kanssa. Kirkon työntekijöitä  on valistettu, asenteet ovat muuttuneet viime vuosien aikana paljon. Nyt kirkot ottavat sairastuneita siipiensä suojaan ja huolehtivat heistä. Vielä muutama vuosi sitten HIV-virusta kantava on suljettu yhteisön ulkopuolelle. Erilaisia kirkkoja täällä on paljon, jo pelkästään kristinuskon alla olevia, puhumattakaan muslimien moskeijoista ja hindujen temppeleistä. Lukuja en muista, mutta tuhansista puhutaan.

Klinikan työntekijöiden mukaan HIV tai AIDS ei ole enää tabu, siitä voi puhua nykyään avoimesti, ihmiset eivät vierasta testauksia, vaan se on normaalia. Keniassa on viime vuosien aikana saatu tartuntojen määrän nousu pysähtymään. Ja se jos mikä on hatunnoston paikka! Namibiassa valistus näkyi kaikkialla, mutta ikinä HIV:stä ei puhuttu. Luettiin vain postereita, lehdistä valistusta ja jaettiin ilmaiseksi kondomeja. Toki kouluissa opettajat tekivät valistustyötä, mutta se ei vielä siirtynyt kadulle keskusteltavaksi.

Työ ei tekemällä lopu. Lake Turkanan seuduilla kalastajien keskuudessa vallitsee rituaali, joka oli eilen keskustelun aiheena uusia projekteja suunnitellessa. Kalastajan myydessä kalaa naiselle, on hänen myös maattava kalaa ostavan naisen kanssa. Tämä rituaali on kuulema täysissä voimissa tänäkin päivänä. Kalastajille on omat perheensä ja naisasiakkailla myös, kukaan ei asiaa paheksu, ei edes ostavan naisen mies. Kysellessäni rituaalin tarkoitusta, sain vastaukseksi sen, että kalastajien on jotenkin hyödyttävä myynnistään, rahaa ei monella ole, joten osa maksusta hoidetaan luonnossa. Tilannetta kuvitellessa voi vaan nähdä räjähdysmäisen verkoston, jossa virus juhlii paikasta toiseen.

Wikipedia kertoo, että Keniassa HIV/AIDS:a sairasti 6,1 % väestöstä vuonna 2005. Vielä 1990-luvun lopussa virusta kantoi reipas 10% väestöstä. Suonensisäisistä huumeidenkäyttäjistä 53% on saanut HIV-tartunnan ja prostituoiduista 27% .  Oikeanlaisen lääkityksen avulla HIV ei välttämättä koskaan etene AIDS:iin ja näin ollen viruksen kantaja voi elää täysipainoista elämää vanhukseksi saakka. ART-lääkitystä (antiretroviral) saa vielä toistaiseksi ilmaiseksi valtion ja eri järjestöjen kustantamana.

Klinikan työ on siis äärettömän tärkeää, en voi muuta kuin ihailla näiden naisten upeaa panostusta Mtwapan kylän yhteisölle. Klinikka tuottaa myös maitoa, kananmunia ja kanoja, myy huokeilla hinnoilla ruokaa ja vaatteita, pitää huolta Mtwapan kylän asukkaista. Mtwapa sanotaan myös Kenian Las Vegasiksi. Mtwapassa on valloillaan kaikki paheet ja öiseen aikaan kylä kukoistaa.

Martti & Hilda

Miltä teistä näyttää?









Minusta näyttää siltä, että nämäkin toverit ovat kuumuuten alistuneita. Energiaa ei riitä kuin hillittömään sykkeeseen ja paikkaa vaihtaessa pitää jaksaa läähättää puoli tuntia.

Yhden sääennusteen mukaan sateet alkaisivat ensi viikon perjantaina, siihen saakka on luvattu +34 astetta, joka ei noin lukemana kuumalle kuulosta, mutta totuus on toista.

29.3.2011

Ni mocho = on kuuma

Tänään en pysty muusta avautumaan kuin siitä, että täällä alkaa olla tukalan kuumat oltavat. Sadekauden pitäisi alkaa ihan nyt heti, eli ihan mikä päivä tahansa ja sen kyllä myös tuntee. Aamupäivän hengailin kotosalla, vältellen liikkumista. Paikallaan ollessakin hiki vain valui. Koirat läähätti taukoamatta. Viilensin jääkaapissa vettä, jolla sitten kastelin koiria. Mara ja Hilda eivät laittaneet yhtään vastaan, ymmärsivät varmaan jutun pointin.

Iltapäivällä olin sopinut meneväni vierailulle yhdelle klinikalle, tutustumaan HIV/AIDS-klinikkaan, joka tarjoaa palveluita myös muillekin. Kävin suihkussa 15 minuuttia ennen lähtöä ja paikan päällä oli jo aivan läpimärkä.

Nyt kello on puolikymmenen, istun verannalla ja olo on erittäin nihkeä. Koiria en ole nähnyt nukkumassa aikoihin muussa kuin asennossa kuin kyljellään, mahdollisimman suurella pinta-alalla. Hilda tapasi nukkua Namibiassa pienen pienellä sykkyrällä, nyt se taitaa olla liian kuuma asento. Koirat hakeutuu myös nurkkiin nukkumaan, ehkä lattia ja seinät ovat ilmaa viileämmät. Pitänee kai mennä testaamaan.

Kuuma ei muuten kannata täällä suomeksi hokea, se nimittäin tarkoittaa swahiliksi naisen alapäätä :)

28.3.2011

90s'

Kuulenko 90-luvun alun kutsuvan minua luokseen? Palaavan takaisin tuohon aikaan, jolloin Coca Colaa juotiin litran lasipullosta, kaupasta ostettiin kasetteja, vuokraamosta vuokrattiin videoita siis ihan VHS-kasetteja, suussa paukuteltiin Juicy Fruittia, ostettiin Pez-karkkikone ja täytettiin sitä karkeilla. Kuulen kutsun. Mombasa, minkä teit?  Meinasi alaleuka tipahtaa paikaltaan, kun samoilin yhdessä Mombasan moderneimmista kaupoista ja siinä cd-levyjen vieressä oli kasetteja tarjolla.

Chakula = ruoka, part 2

Mombasa on oiva paikka herkkusuille. Kuka minua yhtään tuntee, tietää varmasti rakkauteni ruokaan. Koko Keniassa olon aikana olen vain kerran maistanut ruokaa, joka ei minua erityisemmin ilahduttanut, ja hei huomenna tulee neljä viikkoa täyteen täällä. Olen kokannut muutaman kerran kodinhoitajamme kanssa, olen muun muassa oppinut kuinka chapatia tehdään ( naan-leivän ja tortillaletun tapainen), oppinut hieman maustamisen saloista. Suosittelen kaikille juustokuminaa, joka on toiselta nimeltään myös jeera. Ei maistu muuten yhtään tavan kuminalle, josta en erityisemmin piittaa. Juustokumina antaa pienen ripauksen aasialaista eksotiikkaa lautaselle ja käy kaiken kanssa. I love it!

Viikonloppuna tuli syötyä vain kodin ulkopuolella. Perjantaina intialaisessa, jam! Lauantaina suomalaisten tuttujen grillijuhlissa, maistui niin kodilta, oli perunasalaatteja pariakin lajia, herkkusieniä sinihomejuustolla, tonnikalasalaattia ja paljon lihaa. Jälkiruokana taivaallisia juustoja, korvapuusteja (slurps!) sekä kääretorttua, maut toivat niin mieleen Suomeen. Eilen olimme paikallisessa ravintolassa, joka tarjosi menullaan paikallisia herkkuja, se oli  semmoinen paikka, minne ainakin kaikki vieraat täytyy viedä. Kasvisyöjälle tämä on paratiisi. Kaikissa paikoissa missä  olemme käyneet on menusta löytynyt välillä jopa enemmän kasvisvaihtoehtoja kuin lihaisia. On meinannut tulla valinnan vaikeus. Monet ravintolat myös mainostavat olevansa kasvisravintoloita ja sehän passaa minulle hyvin.

Aamurutiinini on muuttunut aamupalan osalta. Olen syönyt vuosikausia aina kaksi leipää juustolla, kurkulla ja herbamarelle. Nykyään blenderi sekoittaa minulle aamuisin mangoa, banaania ja jogurttia yhteen. Kuuma ilma pitää huolen siitä, että ei tule syötyä liian raskaasti. Vaaka on kyllä sitä mieltä, että muutama kilo on jo tullut lisää, luulen sen johtuvan ennemminkin juomista. Aina ei jaksa juoda vettä, limpparit ja olut tuntuvat tuovan paremmin viilennystä iholle.

Eilen illalla paikallisessa ravintolassa

Papumuhennosta ja toisessa cassavaa, jonkin sortin juuresta se on.

Kuka keksii mitä kuvasta puuttuu?

Kädet pestiin ennen ja jälkeen aterian.

Ruuan mukana täällä tulee harmillisesti aika usein erilaisia bakteereja, joista maha ei tykkää. Mies on sairastanut jo kerran mahapöpön ja minä sairastan parhaillaan, joku ameeba on löytänyt kodin mahastani. Närästää niin julmetusti kaiken aikaa, mutta onneksi lääkkeet pitävät kivun loitolla. Muu seurue söi kanaa, joka oli hautunut ainakin kaksi tuntia maakuopassa, oli kuulema ihan todella hyvää.

26.3.2011

Ijumaa = perjantai

Näin meillä perjantaina ennen auringonlaskua nouseveden aikaan. Ainoastaan Mara ja mies uskaltautuivat mereen, me jäimme Hildan kanssa rappusille vahtimaan aaltoja.







Hyvää viikonlopun jatkoa, me lähdemme pian grillibileisiin!

ps. Iltasanomissa oli juttua Mombasassa, klikkaa itsesi tästä sinne. Kiitos Hanne ja Laura vinkistä!

24.3.2011

Kuwa mwepesi wa = olemisen keveys

Mikä siinä on, että ihminen ei osaa olla hetkeäkään paikoillaan? Jonkun mielestä minun elämä voi olla hyvin tylsää ja joutilasta. Niinhän se onkin, mutta toistaiseksi viihdyn vielä. Olen aina viihtynyt hyvin itsekseni, omassa seurassani, vaikka toisten seuraa rakastankin. Minulle aiheuttaa suorastaan ahdistusta, jos kalenteri on liian buukattu, vähintään muutama ilta viikossa pitää olla ihan joutilasta oloa, oman perheen seurassa.

Mutta silti, aina ollessani yksin on tehtävä jotain. Omien ajatusten kohtaaminen ilman muita virikkeitä tuntuu vieraalta ja pelottavalta. Yritäpäs istua parikymmentä minuuttia ihan paikallasi, ilman kännykkää, tietokonetta, lehteä tai telkkaria, onnistuuko? Ollessani yksin luen, tavalla tai toisella. Joko on lehti nenän edessä tai kirja kädessä, vielä useammin kone sylissä, ahmin netin tarjontaa, luen monia blogeja ja lehtiä. Närkästyn suorastaan jos kukaan ei ole blogilistallani päivittänyt tai fb ei tarjoa uusia ja mielenkiintoisa linkkejä. Televisio on poissa elämästä ainakin toistaiseksi ja olen havahtunut siihen kuinka paljon aikaa sen seurassa on tullut vietettyäkään. Hyvää viihdykettä se tarjoaa, sitä en kiellä. En ole eläessäni ollut ilman televisiota, ainakaa en sellaista aikaa muista. Aina minulla on ollut muutama ohjelma mitä seuraan, mutta arvatkaas mitä? Ikävä ei ole yhtään ja illat tuntuvat välillä jopa pitkiltä. Haaveilen silti, että hankin Greyn anatomian uusimman tuotantokauden jostain ja katselen sen sitten tyytyväisenä parissa päivässä.

Elokuvissa olemme käyneet jo kolmeen otteeseen. Kaksi hyvää leffaa ja yksi täysi floppi. Mutta se elokuvateatteri, toimiva ilmastointi, Turun Kinopalatsin ykkössalin kokoinen screeni ja lähes tyhjä sali, autuus. Black Swan tulee perjantaina ohjelmistoon, en malta odottaa. Nähdyt leffat ovat 127 Hours, Love & Other Drugs, Battle Los Angeles. Kuka arvaa oikein sen flopin? Viime kerralla tyhjässä salissa, neljän muun katsojan seurassa nostin jalkani edessä olevalle penkille, meni minuutti ja työntekijä tuli huomauttamaan asiasta. Hauskana yksityiskohtana mainittakoon se, että koko elokuvaelämyksen aloittaa Kenian kansallislaulu, jonka aikana yleisön on tietenkin noustava ylös.

Pitäisiköhän minun nyt sulkea kone ja olla se 20 minuuttia tekemättä mitään muuta kuin kuunnella itseäni? Onko siellä ketään ketä pystyy siihen? Jos sitä alkaisi harjoittelemaan niin tulisiko minusta liian hippi?

Fedha = raha

Tämän päivän viralliset kurssit Nordean sivuilta:
1 euro = 119,9 Kenian shillinkiä (KES)
100 KES = 0,83 euroa

Keniassa rahayksikkö on siis shillinki. Hintataso näin äkkiseltään vaikuttaa huokealta, ei mitenkään hirmuisen paljon, mutta kuitenkin. Ehkä jopa Namibiaan verrattuna hinnat ovat edullisempia. Euron kurssi on ollut noususuunnassa koko sen ajan, kun mies on ollut Keniassa eli viimeiset viisi ja puoli viikkoa.

Miehen veljenpoikaa kiinnostavia hintoja voisivat olla esimerkiksi nämä:
  • jäätelöpallo maksaa 50 - 80 shillinkiä eli suurinpiirtein saman verran eurosentteinä, pallo on mukavan kokoinen
  • Chupa Chups -tikkarit ovat 10 shillinkiä kaupassa eli noin 10 senttiä, ei hullumman hintaista ollenkaan
  • karting-ajelu on muistaakseni 1600 shillinkiä eli siinä 16 euroa, sillä alkaa jo olemaan hintaa
  • vesijettiajelu oli kahdelle 2400 shillinkiä 20 minuutilta (yhtään kauempaa ei olisi kyllä viitsinytkään, koska menin sitten kuitenki kiljumaan miehen kyytiin, koska piheys iski maksaessa).
Aikuisia saattaisi kiinnostaa nämä:
  • yksi banaani kaupassa on noin 10 senttiä (mitä se Suomessa maksaa?)
  • tomaattejen kilohinta kaupassa on 50-80 senttiä, mangojen ja useimpien hedelmien myös, markkinoilla noin puolet hinnasta katoaa, jos omaa neuvottelutaidot
  • puhuminen kännykällä vaikuttaa olevan todella halpaa, puhuminen on 3 senttiä minuutilta, viesti sentin
  • intenettikin tuntuu edulliselta Namibian kiskurihintojen jälkeen, Namibiassa maksoimme yhdestä gigasta 35 euroa, kun täällä 4 gigaa irtoaa jo 22 eurolla
  • bensa taitaa olla jotain 90 senttiä litralta (kalliimpaa kuin Namibiassa)
  • elokuvalippu on kahdesta eurosta viiteen euroon, bollywoodia pääsee katsomaan hollywoodia huomattavasti halvemmalla.
Viime lauantaina olimme Mombasan eteläpuolella, Diani-rannalla, jossa hinnat olivat korkeita. Kanootti olisi kustantanut 15 euroa tunnilta, kun edellisellä rannalla se oli sen 50 senttiä tunnissa. Pääsääntönä voi siis pitää sitä, että tavallisen elämän kustannukset lukuunottamatta sähkön hintaa ovat Suomen hintatasoa alhaisemmat, mutta kaikki mihin turisti tai länsimaalainen mzungu (joka oikeasti tarkoittaakin kai eurooppalaista syntyperää olevaa ihmistä) haluaa ottaa osaa on sitten hinnoiteltu kalliiksi. Tuk-tukit pyytävät minulta esimerkiksi ihan sujuvasti 300 shillinkiä matkasta, joka on oikeasti 100 shillinkiä, onneksi olen kulkenut niin monta kertaa paikallisen kanssa, että pieni haju on hintoihin kehittynyt.

Toinen juttunsa on sitten nämä asuntojen vuokraushinnat, mutta sen aiheen jätän nyt kokonaan kommentoimatta, voi lukea aiemmista postauksista mitä olen mieltä asiasta.

Jäikö joku vielä kaivelemaan mieltä? Kertokaas niin selvitän sitten hintaa!

23.3.2011

Sunstroke = auringonpistos

Tuli sitten vähän muutakin kuin likaiset jalat eiliseltä asuntojen katselmukselta, nimittäin pahanlaatuinen auringonpistos. Onneksi vain auringonpistos. Auringonpistoksista minulla on ihan tarpeeksi kokemusta, siksi tämä eilinen säikäytti niin paljon, että oli mentävä lääkäriin. Malaria ja dengue-kuume pelottelivat pääkopassa, vaikka niiden oireita minulla ei varsinaisesti ollutkaan. Vielä ennen kello kuutta minulla oli nälkä ja olo ihan normaali, illallisen jälkeen iski voimattomuus sekä hirmuinen päänsärky takaraivossa ja niska jäykistyi, vessanpönttöä tuli halailtua urakalla. Lääkäri epäili aivokalvontulehdusta (malaria ja dengue suljettiin pois verikokeiden tulosten perusteella), mutta lähetti kuitenkin kotiin nukkumaan. Aamulla päänsärky, niskajäykkyys ja pahoinvointi olivat poissa, huokaisin helpotuksesta. Jäljelle jäi vain väsynyt elimistö, mutta sen kanssa pärjään kyllä.

Seuraavana vuorossa on sähköposti Suomeen ja kysely aivokalvontulehdusrokotteesta. Keniassa terveysriskit ovat aivan omaa luokkaansa Namibian rannikkoon verrattuna, joten niihin on suhtauduttava vakavasti. Itse kuuluun siihen ihmisryhmään, joka vähättelee tarvetta mennä lääkäriin, jos kyse on vain minusta. Toisia kyllä määrätietoisesti patistan ja tiedostan sen itsekin, että parempi lääkärissä on käydä turhaan kuin sairastua vakavasti kotona.

Nimimerkillä; kun olkavarteni murtui, lähdin kävelemään kotiin.

22.3.2011

Makazi ya soko = asuntomarkkinat

Ei ehkä ole paras hetki avautua aiheesta, mutta antaa mennä. Onhan blogi välillä myös minulle ärtymyksen kaatopaikka. Asunnon löytyminen Mombasasta alkaa tavoitella jo koomisiakin ulottuvuuksia, useampi agentti on todennut nenäni nirpistyvän helposti, vaikka toisaalta saan varauksetonta "ihailua" ja ihmettelyä, koska suhaan tuk-tukeilla, matatuilla ja jaloillani paikasta toiseen. Mitä sinä tekisit, jos voisit maksaa kyydistä 20 senttiä 10 euron sijaan, matka taittuisi puolet nopeammin 20 sentillä, koska matatut nyt ovat vaan teiden kunkkuja täällä, kumman valitsisit? Minä valitsin 20 senttiä ja matatun. Noh, selvisin jälleen kerran hengissä, vaikka vähän leukaperiä kiristelikin.




Hetken olimme jo varmoja, että löysimme asunnon, mutta mitä tehdä kun agentti soittaa ja sanoo, että nyt löytyisi oikea aarre. Pakkohan sitä on mennä katsomaan, vain todetakseen ettei asunto sovellu meille alkuunkaan. Joo, onhan se hieno, kiva, että löytyy viisi makuuhuonetta, mutta entä ne kymmenen muuta taloa tällä samalla tontilla ja meidän hurtat? Ei sovi samaan pihaan meidän perhe ja kymmenen naapuriperhettä.

Talojen vuokra -ja myyntihinnat ovat nousseet viime vuosina huimasti, kiitos Somalian merirosvojen. Merirosvoilla on rahaa mitä kuluttaa. Meidän budjetilla voisi saada kivan ja tilavan kaksion Helsingin keskustasta, ison rivitalon Turusta, mutta vain kämäisen talon Mombasassa. Paikallisten mukaan merirosvo maksaa mitä vaan mukisematta, tarjoaa pyydettyä enemmän varmistaakseen haluamansa, koska eivät paikallisetkaan heihin suopeasti suhtaudu. Rahalla kuitenkin saa, jokainen taipuu setelitukun edessä ja näin merirosvot nostavat hintoja varastetulla rahallaan. Minä taas tallaan pölyisiä katuja törkytalosta toiseen, pudistelen päätäni ja väistelen aasinrattaita työntäviä kaupparatsuja, matatuja ja tuk-tukkeja (jotka tunnetaan myös nimellä boda boda täällä). Voi elämä, mikset vain tiputa meille hyväkuntoista ja edullista taloa?



Taloa etsiessä pitää aina selvittää kuinka isot vesitankit taloon kuuluu. Lähes poikkeuksetta kunnallinen vesijohtojärjestelmä on poissa pelistä muutaman päivän viikossa, välillä vesi on poikki jopa viikon jolloin nuo varatankit tulevat tarpeeseen. Toinen kysymys on turvallisuus, kuuluuko vartiointi hintaan vai ei, vartioinnista saa pulittaa ainakin 150 euroa kuukaudessa ja vartioinnin sanotaan olevan ehdottoman tärkeää. Kolmantena selvitetään jätehuolto, neljäntenä talonmiehen palkan maksaja. Viidentenä olen kiinnostunut ilmastointilaitteista, niitä löytyy montaa sorttia, minä kelpuutan vain muutaman. Sijainti on myös tärkeä, jos talo on yhtään meren rannasta kaukana, nousee lämpötila huomattavasti.



Näillä jaloilla on tallattu tänään muutama tunti paahtavan auringon alla, tuloksena nolla potentiaalista asuntoa. Aargh! Ja perkuleen merirosvot!



Onneksi on veranta ja tänään myrskyää merikin.

21.3.2011

Mboka = kasvissyöjä

Olen odottanut tätä hetkeä. Nyt se tapahtui. Mies soitti ja sanoi, että haluaisi lihaa. Kaksi kertaa olen ostanut lihaa Keniassa ja valmistanut miehelle ruokaa. Lähellä sijaitsevan Nakumatin vieressä oleva lihakauppa ei ole vakuuttanut sen jälkeen, kun näin erään toisen lihakaupan. Sinne on liian pitkä matka ihan vain lihaa ostamaan, joten kotona on kiltisti syöty kasviksia ja salaattia. Viikonloppu meni ilman lihaa, paitsi kyllä minä miehelle aamuisin paistoin pekonit. Lauantaina söimme sushia, mies jopa tilasi itselleen merileväkeiton alkupalaksi, mikä hämmästytti meitä molempia, miestä hieman enemmän.

Tänään mies kävi pikavisiitilla lounastauolla, kodinhoitajamme oli loihtinut kasvispataa meille. Äsken valmistin linssikeittoa illalliseksi, molemmille maistuvaa, mutta mies halajaa lihaa. Aikoo käydä Nakumatin kautta katsomassa josko pakastimesta löytyisi chicken wingsejä. Toivotaan parasta.

Niin ja aika usein me ollaan ulkona syöty, lähes poikkeuksetta miehen lautaselta löytyy silloin lihaa, ei tässä nyt totaalisen hipeiksi olla ryhdytty.

20.3.2011

Amani = rauha

Eilistä päivää voisi kuvailla sanonnalla ojasta allikkoon (ja takaisin ojaan). Onneksi tuli sunnuntai, uintilenkki koirien kanssa, kiireetön aamiainen ja hetki verannalla. Voi taas rauhassa hengittää, sopeutua ajatukseen, että täällä ollaan seuraavat pari vuotta, eikä se tunnu niin pahalta.

Mombasan keskustasta ei voi taas sanoa samaa. Ahdistus iskee aina vaikka siellä istuisi vain autossa. Eilen jalkauduimme autosta kadulle, kamala tunku alkaa ympärillä, jokainen tahtoo jotain meistä eikä voi kuvitellakaan enää menevänsä katsomaan kaislamattoja piskuiseen pieneen liikkeeseen. Se siitä markkinahumusta, jäi kokematta.

Jatkoimme matkaa Mombasasta etelään, tarkoituituksena vihdoin snorklata. Jäi snorklaamatta sillä matka 35 kilometrin päähän kesti kaksi ja puoli tuntia, kaksi ja puoli tuntia. Minulla ei enäää riittänyt ymmärrystä saatika kärsivällisyyttä. Julistin miehelle lähteväni tästä maasta, koska en voi elää tämmöisessä ympäristössä. Joka puolella on kaaos, meteli ja miljoona ihmistä. Piña colada palmun katveessa pehmitti tunnelmaa, uinti isoissa aalloissa rauhoitti mielen vain siihen saakka kunnes pienen pieni meduusa pisti myrkkyä olkavarteen. Siitä onneksi selvisin puolen tunnin kärvistelyllä. Kotimatka kesti sitten taas kaksi tuntia.

Tänään sisäinen juppini pääsee ilakoimaan, vesijetillä. Aion ottaa oman, koska mies kuitenkin huristaa hurjaa kyytiä, sunnuntaina ei huvita kiljua.

Muistakaas vielä, että tänään kommentoineille lähtee postikortti Keniasta.

18.3.2011

Siku ya samaki = päivän saalis

Pari tuntia markkinoilla vierähti. Kiesus, sitä melua ja melskettä. Matatun jo sinänsä jännittävä kyyti kalpeni markkinahumun vierellä. Saalistani ihaillessa en voi silti kuin hymäillä. Ilman kodinhoitaajaa en olisi silti reissusta selvinnyt, niin monta kertaa joku nappasi kädestä kiinni, huuti muzungoa (valkoinen) ja halusi saada minusta jotain. Vajaan viis euroa reissu kustansi. Nakumatista ostettuna saalis olisi ollut tuplasti ellei triplasti enemmän. Kuulema kaupatkin käyvät aamuvarhaisella hakemassa tuotteensa markkinoilta.

Kaikki se pölyn ja lian haju, mausteiden tuoksut, mangojen, papaijoiden ja banaaneiden makeat tuoksut, vihannesten väriloisto, ihmisten jatkuva tungos ja iholla oleminen oli uutta minulle. Olo oli kuin olisin erkaantunut ruumistaani ja tarkastellut kaaosmaista elokuvaa. Hunnutetut naiset, taskuja tyhjentävät pikkupojat, kerjäläiset, raivokkaasti tuotteitaan myyvät kauppiaat ja sadat tavalliset ostajat. Välillä kuvittelin olevani Espanjan pikkukaupungin jokavuotisessa tomaattisodassa, tomaatteja myytiin pelkästään sata metriä kertaa sata metriä olevalla alueella, suoraan maasta pahvien päältä, joten voitte varmaan kuvitella kuinka paljon siellä oli karanneita tomaatteja, joiden kohtalona oli tomaattimurska ja tomaattimehu ihmisten jalkojen alla, puhumattakaan kuorma-autoista, joita ajeli pitkin pienen pieniä kujia.

Matatussa istuessani matkalla markkinoille minua hymyilytti ja nauratti kaiken aikaa, kompensoin takapuolessa hiillostanutta pelkoani sillä. Kyyti oli hirmuista, istuin takimmaisella penkille, äärimmilleen täytetyssä matatussa. Takana katonraja oli niin matalalla, että pää osui jokaisen pompun kohdalla kattoon eli koko ajan. Piti lysähtää istumaan velttona alas. Minulle kokemus oli kuin huvipuistossa vuoristoradan ajelu, harvinaista kauhulla sävytettyä hauskanpitoa. Suurimmalle osalle mombasalaisia se on jokapäiväistä, arkipäivää. Ketään ei kiinnosta vaikka kuski kaahaa hullunkiilto silmissään vastaantulijoiden kaistalla, seuraavana hetkenä ojanpuolella, nostaa välillä käden pystyyn merkiksi toisille autoille siitä, että väliin on päästävä. Jarrut kirskuu, mutta sitäkin enemmän kaasupoljin saa kyytiä. Minulle tuli syyllinen olo, koska ajelu oli mielestäni niin huvittavaa ja jännittävää, aivan kuin pilailisin toisten kustannuksella, toisten jokapäiväisellä elämällä.

Osa saaliista




Keittiöstä alkaa leijailemaan huumaavia tuoksuja, kodinhoitaja sanoi tekevänsä porkkanakeittoa, en laittanut vastaan.

Loppuun vielä muistutus! Sunnuntaihin asti on mahdollisuus saada postikortti Kenian Mombasasta, jos mielesi halajaa postikorttia, jätä kommenttilootaan kommenttisi, niin minä kirjoitan sinulle omin pikkukätösini kortin!

Uzoefu =kokemuksia

Matatu eli paikallinen minibussi odottaa, Mombasan suurimmat markkinat odottaa. Lähden kodinhoitajan kanssa ostoksille, korut on poistettu, rahat sullon taskuun. Päälleni puen pitkästä aikaa pitkät housut ja paidan, jossa on edes vähän hihoja. Ryysis tulee olemaan mahtava. Onneksi aurinko on ainakin toistaiseksi pilviverhon takana, toista kertaa Mombasassa oloni aikana.

Wish me luck!

17.3.2011

Kuogelea shule = uimakoulu

Viime lauantaina aloitettu uimakoulu koirien kanssa on osoittautunut menestykseksi. Aikaisemmin olen täällä maininnut, että meidän pihalta ei pääsisi uimaan, mutta väärässä olin, onneksi. Pari sataa metriä oikealle rantaa tarpomalla pääsee merilevästä vapaalle alueelle, valkoisen hiekan luokse. Siitä kahlaamalla mereen pari sataa metriä kastuu jo polvetkin. Hildan vesipelko on voitettu, nykyään Hilda on perheen vesipeto, heti Maran jälkeen.

Uiminen on erihyvää liikuntaa niin koirille kuin meille. Martti hakee palloa jo vaikka kuinka kaukaa ja Hilda ui minkä keuhkoiltaan pystyy. Niin hauskaa touhua. Harmi, että kuvasaldoa harrasteesta ei ole, johtuen lajin märästä luonteesta :). Tänään juostiin spurtteja miehen kanssa meressä niin, että meidänkin keuhkotkin vain vinkuivat.

Nyt tämän emännän pitäisi vielä pilkkoa salaattiainekset lautaselle, jotta saataisiin illallista. Unijukka kutsuu Mombasassa jo hyvissä ajoin ennen kymmentä. Olenkos vielä maininnut, että olemme olleet ilman televisiota jo aika kauan, eikä edes hirmuisesti ole ikävä. Tv-paketti, joka meillä oli Namibiassa maksaa täällä 78 US dollaria kuussa, aika suolainen hinta. Sitä paitsi elämä ilman televisiota tuntuu jollain tapaa laadukkaammalta, joutuu ihan oikeasti keskustelemaan tuon toisen kanssa, lukemaan enemmän lehtiä ja kisailemaan tietokoneesta.

Loppuun vielä muistutus meneillään olevasta haastekisasta. Tahdon tietää enemmän teistä lukijoista, joten olisin hirmuisen otettu, jos ilmoittaisitte olemassa olostanne kommenttilootaan. Kommentin jättäneitä muistan postikortilla! Elikkäs jos postikortti Mombasasta on sinulle tarpeeksi mehevä porkkana, niin kerro siitä minulle. Kaikki tällä viikolla kommentoineet ovat mukana haasteessa ja saavat käsinkirjoitetun kortin minulta!

16.3.2011

Jasho = hiki

Uhmasin tänään aurinkoa seitsemältä aamulla, tavallisen kävelylenkin sijaan juoksin maksimissaan puoli tuntia. Hiki oli mahtava, oli kuin olisin käynyt jossain tehorääkkispinningissä. Tuntui hyvältä saada kuonat liikkeelle, arvelin, että ehkä olen osannut juoda riittävästi, koska nestettä löytyy niin paljon kehosta.

Suihkun jälkeen aamupalaa valmistaessa noin 30 asteen sisälämpötilassa iski jälkihiki, vailla vertaansa. Ei auttanut kuin mennä makkariin ja laittaa ilmastointi päälle ja odotella kehon palautumista ja hikoilun loppumista.
Jos joskus teininä hikoilu tuntui nololta, niin ei tunnu enää. Se on vaan niin arkipäiväistä, mutta silti niin uutta,  että se on yksi suosituimmista puheenaiheista tällä hetkellä. Suihkun jälkeen iho on ihan rutikuiva (ongelma, jota minulla ei ole ennen ollut), iho tuntuu vaativan isoja määriä rasvaa, vaikka päivän mittaan aurinkorasvaa tulee levitettyä useamminkin kerran.

Suihkussa saatan käydä kahdesta neljään kertaan päivässä. Vakavan laatuisia hikikohtauksia tulee kolmesta viiteen päivässä. Hikistä siis on.

Muistutuksena loppuun vielä haaste kommentointiin:
Jätä jälkesi kommenttilootaan, jos mielesi halajaa postikorttia Keniasta! Lähetän mielelläni monta, monta, monta. Haluan nimittäin aktivoida teitä armaat lukijat , joten otin lahjonnan käyttöön. Kaikki tällä viikolla kommentoineet saavat kortin, mahdollisesti inhalla hiellä varustetun :)

14.3.2011

Jumatatu = maanantai - aika hauskoja nämä viikonpäivät!

Ilta hämärtyy, odotan miestä kotia. Pian pitäisi portin käydä, talonmiehemme siellä on avaamassa porttia. Herra talonmiehellä on oma pieni talo etupihalla, siinä hän on jo asustanut useamman vuoden ja pitänyt pihasta huolta. Joka aamu talonmies lakaisee pihan pienen ajotien ja käy sitten haravoimaan pihaa, kastelemaan puita, pitämään huolta. Herra talonmiehen perhe asuu muualla, mutta talonmies menee kerran viikossa perhettään katsomaan, perhe tulee tänne sunnuntaisin. Tosin me emme ole vielä tavanneet, koska kaksi viime sunnuntaita perheen on pitänyt jäädä kirkolle auttamaan vielä jumalanpalveluksen jälkeen. Aluksi minulla oli olo kuin kalalla kuivalla maalla, en oikein tiennyt kuinka olisin, kun toinen on koko ajan jossain nurkan takana hääräämässä, mutta nyt talonmiehen olemassa olo tuntuu hyvälle ja tutulle. Koirat, tai lähinnä Martti tuntuu tykkäävän kovasti seurata talonmiehen puuhia, Hildalla on liian kiireistä siilejen ja liskojen kanssa.

Toinen uusi tuttavuuteni on kodinhoitajamme, aivan ihana rouva. Hän olisi tullut meille kuutena päivänä viikossa, pedannut aamuisin sängyn, valmistanut ruokaa, tiskannut, pessyt pyykit ja pitänyt talon nuhteettomassa kunnossa, mutta minä neuvottelin talon omistajan kanssa ja pyysin vain kolmea päivää viikossa. Kodinhoitajalle löytyi onneksi muitakin töitä omistajan muissa taloissa, joten en toivottavasti ainakaan ottanut mitään pois rouvalta. Tämän rouvan kanssa on tullut vietettyä monta hetkeä verannalla vaihdellen kuulumisia ja höpisten kaikenlaista tuikitärkeätä.

Namibiassa oli jokseenkin jo suuri kynnys ottaa kotiapulainen kerran viikossa siivoamaan. Nyt seuraa on jo ympäri vuorokauden, koska kuuden jälkeen illalla vartiointiliikkeen mies tulee portillemme päivystämään, jotta herra talonmies saa levätä rauhassa. Kaikkeen tottuu, ja erittäin helposti näihin ylellisyyksiin, vaikka ne täällä ovatkin arkipäivää kaikille big peopleille (useasti olen jo täällä kuullut erottelun small people / big people).

Ja sitten hei!! Korvat hörölle ja katse tiukasti tekstiin! Tämän viikon aikana kommenttinsa antaneet saavat postikortin Keniasta! Jenni tahtoo kommentteja, ei tarvitse edes kommentoida tekstiä, kerrot vain että olet siellä niin tiedän ketä siellä koneen toisella puolen on. Vaihdellaan osoitteita sitten s-postitse, jos osoitetta ei minulla vielä ole. Joten jätähän jälkesi kommenttilootaan. Saa kommentoida mihin tekstiin vaan tämän viikon aikana!

Nyt tää lähtee pitsalle! Rannalle :)

13.3.2011

Viikon paras!

Sunnuntaiaamu. Aamulenkki, satoi vettä ja hetken pystyi hengittämään ilman nihkeän nahjuista oloa.

Tätä kirjoittaessa aurinko paistaa jo pilvettömältä taivaalta ja ah! niin ihana hiki virtaa valtoimenaan.

12.3.2011

Jumamosi = lauantai

Hikeä ja lisää hikeä. Asuntoesittelyjä viisi tuntia. Havaintojeni mukaan paikalliset hikoilevat yhtä paljon, onkohan tämmöisellä hikoilulla terveydellisiä hyötyjä taikka haittoja? Vähintään reilua olisi, jos hikoilu ilman fyysistä aktiivisuutta kuluttaisi paljon energiaa.




Eilen illalla ikkunoita sulkiessa huomasin tämmöisen otuksen etupihalla ihan sen hippioven takana. Ilman kameraa en saanut selvää, että mikä se oli. Veikkasin hämähäkkiä, mutta rapuhan se oli ja ihan valehtelematta parin kämmenen kokoinen. Se ei tosin liikkunut sivuttain eikä edes taaksepäin vaan ihan eteenpäin olettaen, että kuvan yläreunassa on pää. Pahoittelut kuvanlaadusta, se on normaaliakin kehnompi, mutta oli pimeää ja käteen sattui pokkari. (järkkärillä olisin tuskin saanut pimeän aikaan mitään kuvaa aikaiseksi.)


Aamurutiinini ovat saaneet uuden lisän, tuon ikkunoiden availun. Kaikki talon ikkunat, ovet ja mahdolliset luukut avataan ensitoimin aamuisin ja iltaisin ennen ilmatoinnin napsauttamista taas suljetaan ikkunoita ja ovia.

Ps. Hilda on oppinut taitavaksi siilin käsittelyssä. Nykyään se kantaa niitä sujuvasti suussaan, kiepsauttaa ne ylösalaisin eikä ole milläänsäkään, vaikka siili puhisee ja pitää hirmuista ääntä. Minua hirvittää aika lailla, voi kunpa tuo siili poloinen ymmärtäisi lähteä pois täältä.

Pps.Talonmiehemme mukaan siilinliha on oikein maistuvaa.

11.3.2011

Muda = väliaikainen

Tästä kaikesta ja paljosta muustakin sisäinen hippini välillä innostuu ilakoimaan, olkaas hyvät.
















Niin ja jos lukijoissa on joku swahilin osaaja, niin saa kommentoida otsikoita! Tässä vasta opettelen.

Hyvää viikonloppua muruset! Minun viikonloppu taitaa kulua tässä verannalla. Mies lähti Nairobiin viikonlopuksi, muka jollekin työpaikan bondausreissulle, pyh! sanon minä. Uskokaa vaan niin olen monta kertaa suunnitellut lähteväni tutustumisreissuille eli ns. vapaaehtoisesti ulos tästä talosta, mutta ainakaan toistaiseksi en ole irroittautunut verannan vetovoimasta. Pakolliset asuntoesittelyt ja kauppareissut ovat jo tarpeeksi raastavia, hikisiä ja lamaannuttavia. Ehkä huomenna asuntoesittelyn jälkeen voisin mennä rannalle, hilpaista meidän rantaportista viereiselle rannalla. Olisikohan siellä mahdollista olla?



Walvis Bay Airport

Tuk-tuk

Kotitiemme, karibu! Meno on vähintäänkin möykkyistä tällä tiellä, kuva ei tee oikeutta tielle sitten ollenkaan, mutta tähän hätään en parempaakaan saanut otettua.


Loputtomalta tuntuva asuntojahti sai tänään toiveet taas heräämäään, yksi potentiaalinen asunto olisi tiedossa. Tosin se on kalustamaton. Minua kyllä kiehtoisi aika lailla sisustaa asunto itse, mutta en tiedä mitä kukkaro siihen sanoo. Kadunvarret on täynnä mitä erikoisempia huonekaluja ja sisustuselementtejä, puusepiltä voi tilata piirrustusten kanssa lähes mitä vaan, joten oikeastaan rajana on vain kärsivällisyys. Jos Namibiassa kaiken kanssa piti säätää, niin täällä säätäminen kokee aivan uudenlaisen ulottuvuuden. 




Aamupäivän kuljin asuntonäytöissä tuk-tukilla. Kotiin palatessani kävin viereisessä kaupassa, Nakumatissa (oiva nimi, eikö?), tuk-tuk odotti minua ja kuski auttoi kantamusten kanssa. Tuk-tuk oli apunani 2,5 tuntia ja hommalle tuli hintaa 500 shillinkiä eli noin  5 euroa. Sekin oli euron liikaa, mutta tippasin hyvästä palvelusta. Kätevää, joskin ei turvallista ollenkaan.




Liikenne on täällä kaaosmaista, joten autolla ajamista en ole vielä edes harkinnut. Tuskin pääsisin ekasta risteyksestä ikinä kääntymään. Minulla on hieman erilainen tilantarve kuin näillä Mombasan kuskeilla.