Ristiriitaa. Vuodatusta. Tuen ja turvan tasapainoilua. Jäsenneltyä, mutta tiuhempaan jäsentelemätöntä.
Lokeroimista ja sen vimmaista vastustamista. Ihan varmasti jatkuvaa hikoilua.

28.4.2011

Paa = katolla

Lounasta katolla, näkymät Mombasan keskustan liepeillä.







Lounaan jälkeen jatkoin päivääni lääkärissä, korvalääkärin vastaanotolla. Tulehdus jyllää korvassa, olo on mitä hehkein ja harmittaa niin vietävästi olla koko ajan kipeä. Olen aina kauhunsekaisin tuntein seurannut niitä, jotka sairastavat monta flunssaa peräkkäin ja syövät antibiootteja  viikosta toiseen, miten sieltä suosta noustaan ylös?

Täällä voi hetkeksi hiljetä, katsotaan kuinka käy, kun eloon alkaa tulla hieman vipinää vappuviikonlopuksi.

ps. kolmas päivä peräkkäin, kun vedän pitkät housut jalkaan :) sade jatkuu ja ilma on alle 30 asteen.

26.4.2011

Vigumu = vaikeata

Menimme tänään siis kirjoittamaan vuokrasopimusta, menimme kirjoittamaan sitä myös jo viikko sitten. Viikko sitten sopimuksessa oli muutama juttu, jotka piti muuttaa, joten uuden sopimuksen valmistumista piti siirtää viikolla (pole, pole). Paikasta a paikkaan b siirtyminen paikan c kautta vie täällä aikaa. Miehelle se tarkoittaa myös paljon vaivaa, minut pitää hakea kotoa ja istua taas liikenneruuhkassa ja sitä rataa.

Tänään kello kaksi olimme valmiita allekirjoittamaan sopimuksen, ihan vain, jotta paikan manageri pystyi kertomaan meille, että koirat eivät tulekaan kyseeseen. Hah, ja vastahan asiasta on puhuttu melkein kaksi kuukautta, mietitty yhdessä kuinka asiat järjestetään, jotta vartiointikoirat ja meidän murut tulevat toimeen, pohdittu kuinka aitaa pitää fiksata, jotta Hilda ei pääse sen alta jne. Niin ja olimme matkanneet paikalle ainakin sen tunnin ihan vain kuulemaan, että koirat eivät ole tervetulleita. Hieman sieppasi, mutta ei yli äyräiden, ei noussut hikeä otsalle, koska täällä on satanut ja ilma on viilentynyt, niin luksusta! Minulla on ollut farkut jalassa, ensimmäistä kertaa päiväsaikaan Mombasassa. Harmittaa silti. Yksi talon omistajista oli palannut Keniaan ja antanut ehdottoman ein koirille, kehtasivat vielä kysyä, että voisiko koirat asua jossain muualla. Pah, eivät sitten voineet edes puhelimessa kertoa.

Pieni toivonkipinä elää yhä, hippitaloa naapurista yritetään edelleen tarjota meille ja tänään agentti näytti meille lupaavan näköistä paikkaa, näimme tosin vain pihan ja talon ulkoa, mutta se näytti heti tuon menetetyn juppitalon jälkeen parhaimmalta pihalta.

Pole pole = hitaasti hitaasti

Tällä viikolla on tarkoituksena
  • mennä tänään vielä lääkäriin, korvaan jäi snorklauksesta vettä, kipu on yltynyt kovaksi enkä oikein mitään enää kuulekaan
  • allekirjoittaa vuokrasopimus 
  • jumpata selkä kuntoon, meidän sänky on auttamattoman surkea, molempien selät ovat aivan jumissa
  • löytää uusi kuntosali
  • viettää muutaman suomalaisen viimeistä iltaa Mombasassa
  • ottaa vastaan vieraita 
  • järjestää vappujuhlat, teemana viikset
  • hyvästellä hippikoti rannalla ja pakata kamat laukkuihin.

Olisi tosi jees, jos Mombasan satamassa odottava konttimme saataisiin piakkoin purettavaksi. En osaa kuvitella etteikö monsuunisateet ja sen jälkeinen paahtava kuumuus tekisi vahinkoa.

Sähkökatkot ovat olleet lähes jokapäiväisiä, nyt taas meni sähköt ja minun kökkökoneeni akku sanoo itsensä irti ihan just, joten mukavaa viikon jatkoa vesisateen keskeltä.

ps. otsikon pole polea kuulee kaikkialla ja koko ajan, välillä ihmetyttää kuinka oikein kannustetaan olemaan vieläkin hitaampi. Hitaus tuntuu pätevän kaikkialla muualla paitsi liikenteessä.

23.4.2011

Täydellinen lauantai

Vuorossa kuvapläjäys. Tänään meni paremmin merillä kuin muutama viikko sitten, ei tullut merihätää vaan hirmuinen innostus snorklaukseen. Vedenalainen maailma oli huikea, näin niin paljon kaikkea, että sanat eivät riitä. Oli nemoja, kultakaloja, miljoonakaloja, seeprakaloja, monta värikästä kaveria, merisiilejä, merikäärmeitä, simpukoita, rapuja ja ihan vaan sitä kaunista korallia kasveineen. Tuonne uudestaan heti kun vain tilaisuus tulee, kiitos! (tarkemmin ajateltuna mullahan on siihen tilaisuus vaikka joka päivä.)


 Surullinen kohtalo oluelle.


 Tämä on se harmiton merisiili, harmillinen on musta, jonka sisus hohkaa punaista.


Onnellinen sukeltaja. Me ei olla varmaan uitu kumpikaan näin paljoa kuin täällä sitten lapsuusvuosien mökkikesien.




Horisontit menee miten menee kuvissa, niin meni silmissäkin.


Kapteeni, joka tiesi mitä tekee. Ohjasti minua koralleiden maailmaan kärsivällisesti, hinasi pitkin merta ja haki simpukoita pohjasta, näitä hemmoja voi vilpittömästi suositella.









Tukka hyvin ja elämä hyvin.



Mies kutsuttiin ohjaamaan venettä, ei tarvinnut kahdesti pyytää.



Ilta jatkui huomiseen pääsiäisbrunssiin valmistautuessa, vielä kun hetken täällä Mombasassa on enemmän suomalaisia niin päätimme heidät kutsua meille viettämään päivää. Pyöräytin sitten 52 lihapullaa (kyllä, laskin ne, siinä pyöritellessä oli aikaa), pinaattipiirakan ja juustokakun. Huomenaamuna valmistuu loput.

Oikein makoisaa pääsiäissunnuntaina!

Pitkäperjantai

Kuka olisi uskonut, että pitkäperjantaina olemme miehen kanssa jo kahdeksalta vanhan kauppakeskuksen vanhassa kahvilassa aamiaisella? Matka jatkui kävelykierrokselle Mombasan vanhaan kaupunkiin, jossa on paljon rumaa historiaa, orjakaupan entinen pääkallopaikka. 

Kuvia otin vain muutaman, ei tuntunut sopivalta kuvata toisten koteja saatika ihmisiä.



huomioikaa noi sähkölangat!






Vanhan kaupungin kierroksen jälkeen odotti hohdokas ravintola, joka on päivisin loistava paikka vain makoilla kuumuudessa, lukea kirjaa, pulahtaa altaaseen ja vaan olla.




Pitkäperjantai oli rento ja pitkä. Lankalauantain aamuna heräsimme kuudelta sateen rummutukseen, aamukahvit on melkein juotu ja ihan  just lähdemme vihdoin ja viimein snorklaamaan. 80 kilometrin päässä on kuulema hieno ilma, sitä on vähän vaikea uskoa, koska vettä on tullut monta tuntia, salamoi ja ukkostaa. Saas nähdä kummoiselle veneretkelle tänään siis päästään.

Ujuzi = taitolaji

Kenian modernia, onnistunutta osaamista rakentamisessa, ainakin seitsemän kuukauden ajan ollut onnistunut.





Tässä jo aiemmin mainittu epäonninen rakennus, jossa kuntosali sijaitsi.



21.4.2011

Lämpömittari

Kuvaavaa jo sinänsä, että kiswahilin kääntäjäni ei edes tunne sanaa lämpömittari vaan tarjoaa sen englanninkielistä versiota. Olisi siis taas tämmöinen tynkäpostaus tiedossa, mutta kuitenkin. En muista joko Namibiassa ollessa avauduin aiheesta kuinka vaikeaa on löytää ilman lämpötilaa mittaavaa mittaria. Kissojen ja koirien kanssa sitä jouluna 2009 etsittiin appiukon kanssa, lopulta löytyi yksi, mutta se on tietenkin siellä kontissa mittaamassa lämpötilaa (konttimme on saapunut maahan, se makaa satamassa eikä me sitä saada ennen kuin miehellä on työlupa maahan eli se morjens varmaan kaikelle tavaralla).

Näin suomalaisena ilman lämpötila kiinnostaa kovasti, vaikka nykyään on jo ihan tarpeeksi tuntemus siitä, että on kuuma. Olisi kuitenkin kiva tietää faktoja. Paikallisia ei lämpötilan celcius-lukemat kiinnosta, lämpötilan tuntee ihollaan ja se on tarpeeksi. Nakumateista ei mittareita löydy, kukaan ei osaa sanoa mistä sellaisen voi edes löytää, ne kaksi jotka olen täällä nähnyt ovat olleet yllätys yllätys suomalaisten kodeissa ja tietenkin Suomesta tuotuja. Pitänee siis itsekin hankkia mittari seuraavalla Suomen reissulla tai sitten vaihtoehtoisesti tilata seuraavalta Suomesta tulijalta. Minua kiinnostaa erityisesti yölämpötilat. Erään suomalaisnaisen 20 vuoden Mombasassa olon aikana ei mittari ole kertaakaan näyttänyt alle 26 asteen lämpötilaa.

ps. kello on yli seitsemän, on pilkkopimeää ja hikoilen edelleen.

Gym

Tänään piti olla treenipäivä, piti mennä salille hikoilemaan. Mutta se peruuntui, kas kummaa rakennus, jossa kuntosali sijaitsi meni sortumaan tiistaina. Se siitä kuntoilusta sitten. Aloitetaan siis asunnon metsästyksen ohella taas kuntosalin etsintä. Wuhuu! Kunniaan paikallinen rakentaminen.

Kuntosali oli puoliksi valmiissa rakennuksessa, ehkä viiden kerroksen talossa. Sali oli kolmannessa kerroksessa ja ylin kerros on luhistunut täysin kasaan ja osa on tipahtanut maahan. Ehkä siellä vielä operoidaan, mutta taidan ottaa sen verran varmasti, että rakennukseen en enää astu.

Tabasamu = hymy

Elo alkaa normalisoitua, en voi muuta kuin hymyillä iloisena. Tänään on taas hernaripäivä ja ihan pian kyyti tulee hakemaan sopalle. Pää alkaa taas täyttyä muistakin ajatuksista kuin itsesäälillä kuorrutetusta marttyyriasenteesta - palaan Suomeen koirat kainalossa.

Ehkä tämä tästä, asioilla on tapana järjestyä. Jostain varmasti järjestyy kotikin toukokuun alulle. Rakkaat ystävät ovat pian saapumassa vierailulle, en malta odottaa. Ehkä tänään on viimeistään haettava kaupasta simatarvikkeet, jotta saadaan vappukarkelot pystyyn. Pitkä perjantaikin on yhden yön päässä, mutta miksi Nakumatista ei löydy Kindereitä?

Martti tosin on aiheuttanut ryppyjä otsalle, toinen polvi on mennyt huonoon kuntoon. Kaksi viikkoa mennään kipulääkkeillä ja liikuntakiellolla sen jälkeen katsotaan tilanne uudelleen.

20.4.2011

Jambo = moi!

Tervehtiminen. Tiedättekö ne ihmiset, jotka moikkaavat aina iloisesti ja hyväntuulisuutta hehkuen? Vaikka olisivat tavanneet vain kerran eivätkä edes muistaisi sen toisen nimeä. Tai sitten ne ihmiset, jotka katselevat maahan, taivaalle tai kaivavat kännykkänsä taskusta, kun kaukainen tuttu kävelee vastaan? Ne, jotka oikein rohkeana päivänä moikkaavat, mutta kääntävät katseensa nopeasti muualle ja mumisevat tervehdyksenkin niin partaansa, että sitä on mahdoton tunnistaa saatika edes kuulla. Minä tunnen monta ihmistä, jotka ovat noita hyväntuulisia moikkaajia, niitä, jotka saavat toisen hyvälle mielelle muistaessaan sen toisen olemassaolon. Äiti, mies ja moni ystävä ovat loistavia tervehtijöitä. Itse lukeudun noihin muualle katseleviin mumisijoihin. En tiedä, että jännittääkö minua sitten niin paljon ettei se toinen ehkä muistakaan minua ja minulle tulisi paha mieli vai pelkäänkö tekeväni itsestäni hölmön vai mikä siinä on. Olen muutenkin mahdottoman huono esittäytymään tilanteissa, joissa on uusia ihmisiä, ihaillen katson vierestä, kun toiset sukkulovat ja kättelevät, vaihtavat muutaman sanan ja sitten vielä muistavat sen uuden tyypin nimen. Mahdoton tehtävä, sanon minä. Onneksi tässäkin mieheni on yltiölahjakas ja olen hieman päässyt jyvälle juonesta.

Namibiassa sain harjoitella tervehtimistä paljon, siellä tervehdin aina aamulenkeillä jokaista vastaantulevaa, töihin ajaessa pitkin Mondesaa tervehdin pikkukojujen kauppiaat, perillä jokaisen työntekijän asiaankuuluvine kysymyksineen. Namibiassa oli kuitenkin vahvasti läsnä valkoiset vs. mustat -ajattelu, moni musta ei halunnut taikka uskaltanut tervehtiä, joten taiteilin välillä sillä rajalla taas, että mumisenko vai en.

Keniassa moikkaallaan koko ajan ja kaikkia. Ihanaa, olen taas päässyt treenaamaan kunnolla. Kauppaan kävellessä kadulla jokainen vastaantulija moikkaa, useampi kyselee vielä kuulumiset ja mikä parasta vielä kiswahiliksi (olen oppinut, että swahilia käytetään puhuttaessa kultturista ja ihmisistä, kiswahili tarkoittaa kieltä). Kaupassa myyjät moikkaa, kassajonossa lähimmät kanssajonottajat, ravintolassa kaikki tarjoilijat ja tietty rannalla kävellessä jokainen kaupustelija.

Katsotaan kuinka kesällä käy karaistuneen moikkausharjoittelijan Suomessa. Jos sinne Suomeen vaikka pääsisi, alkaa ikävä nostaa päätään. Viime kesän kaistapäinen suhaaminen on jo muistoissa kultaantunut.

19.4.2011

Ameeba, osa xxx

Nyt koetellaan naista ihan urakalla, viikonlopuksi ameeban selkä alkoi taittumaan, sunnuntaina ruoka maistui jo, mutta ihan vaan saadakseni siitä myrkytyksen. Eilinen oli sitten aika vaisu päivä, miehen kanssa molemmat saimme saman ruokamyrkytyksen, joko sunnuntain buffet-pöydästä tai sitten kotona valmistetusta kalasta. Joka tapauksessa taisin vannoa silloin itselleni, että kala ja meren antimet ovat osaltani nautittu. Taidan pitää ainakin paussin, ehkä sitten Suomessa lomalla...

Blogitauko taitaa siis venyä vielä huomisen puolelle. Hengissä ollaan kuitenkin, kiitos Väinämöisen palttoonappien.

15.4.2011

Kadi = kortit

Ei mennyt taaskaan niinku Strömssössä olisi mennyt. Kommentointihaasteeseen tarttuneita lupasin lahjoa postikortilla Keniasta. Ei tullut mieleen, että korttien löytyminen voisi olla niin hankalaa, no oli se. Ainoat kortit, jotka löysin parin viikon metsästyksen jälkeen olivat unohtuneet kaupan varastoon, ilmeisen selvästi jo useammaksi vuodeksi. Niitäkin kortteja löytyi vain 16. Otin ne ja toivoin parasta. Juuri kun olin saanut haalittua suurinpiirtein osoitteet kasaan niin toiseen kauppaan tuli upouusia kortteja ja niinpä viimeisimmät kommentoijat saivat/saavat hieman nykyaikaisempia kortteja. Postikonttoreita täältä miljoonan asukkaan kaupungista löytyy tiettävästi vain kaksi. Niihin itsensä löytäminen oli haaste sinänsä, kiitos miehelle, joka otti sen haasteen vastaan.




Mutta hei te, jotka saitte näitä kortteja 90-luvun alun raikkaalla tuulahduksella niin ajatelkaa asiaa niin, että se oli sillä hetkellä parasta mitä minä onnistuin käsiini löytämään ja se kertoo myös samalla jotain Mombasasta. Uskon tosin, että hotellit tarjoavat postikortteja omissa putiikeissaan, mutta minusta olisi ollut huono idea mennä sinne niitä etsimään.

Ameeban eloa

Kun vuorokaudesta pystyy ajattelemaan kaksi tuntia ja senkin vain ameeban tasolla niin blogin päivitys on jäänyt, blogin olemassaolokin lähes sivuutettu. Aamupäivän valveillaoloajan olen käyttänyt lääkkeiden ottamiseen ja E-entertainmentin tuijottamiseen, kiitokset vaan Kardashianin perheelle päivieni iloista. Antibiootti, jota minulle määrättiin tuntuu olevan tujua kamaa, pari tuntia sen ottamisen jälkeen olen suht toimintakykyinen (eli aamupäivän muutaman tunnin) ja sitten lähtee taju, kipulääkkeeksi määrättiin ottamaan neljä kertaa päivässä 1000mg parasetamolia, hoh hoijaa! No, en ole ottanut kuin tarvittaessa. Aiemmin olen ollut sitä mieltä, että parasetamoli ei toimi minulla, mutta tämä lääke on todistanut olevansa toimintakykyinen.

Maanantaina alkanut ameebataisto alkaa osoittaa pienoisia taipumisen merkkejä, tai sitten tämä on vaan tätä aamupäivän huumaa.

Eniveis, viime lauantaina jouduimme siis todellakin merihätään. Kuka oli ensimmäinen kommentoija MAYDAY MAYDAY? Osuit oikeaan. Tarkoituksena oli kyllä viettää rento aamupäivä kalastaen. Ensimmäistäkään kalaa ei tullut, miehestä otetut valokuvat ovat lavastettuja. Vieläkään ei ole selvinnyt syytä merihätään joutumiselle, joko bensa loppui tai sitten molemmat moottorit irtisanoivat itsensä. Paatin kapteenilla ei ollut mielipidettä asiasta. Mombasan rannikkoa aalloilta suojaa koralliriutta, meren puolella aallokko on korkeaa ja kovaa, syvänmeren kalastusta ei suositella, jos pahoinvointiin on taipuvainen. Ja kyllä, meno oli sen mukaista. Onneksi minut on varustettu rautaisella kunnolla matkapahoinvoinnin suhteen. Kolmen tunnin kalastamisen jälkeen paattimme pysähtyi, moottorit hiljeni ja paatin kippari ja apulainen alkoivat vauhdilla hääräämään kalastusvälineitä kasaan sekä kaikkia veneessä olleita tavaroita yhteen. Meille ei tietenkään puhuttu mitään, ei edes kysyttäessä. Aika pian jokainen ymmärsi tilanteen ja kapteenia painostettiin pyytämään apua nythetipaikalla. Aallot paiskoi laivaa, rikkinäisiä pelastusliivejä alkoi pian olla jokaisen päällä. Apua odotimme kauan. Iloinen lauantaiaamun puheensorina vaimeni, mies tavoilleen uskollisena jatkoi puhumistaan (puhui varmaan autoista ja moottoreista), rauhoittavaa tavallaan sekin. Vihdoin avun tultua, ei tullut merivartiosto/poliisi vaan toinen kalastuspaatti, kapteeni päätti hypätä mereen viemään köyden toiseen veneeseen. Ensimmäisellä kerralla köyden kiinnittäminen ei onnistunut vaan tarvittiin toinenkin kerta. Meidän porukan miehet alkoivat pikkuhiljaa hermostua miehistön toimintaan, jossa ei tuntunut olevan mitään logiikkaa tai ajatusta takana. Loppuviimein matkattiin reilun tunnin verran vielä avomerellä aallokossa hinauksessa ennen kuin pääsimme rauhallisemmalle alueelle ja lopulta satamaan. Paatin omistaja väisteli velvollisuutensa täysin, ei tullut satamaan vastaan, vaikka lupasi. Soittaessa sanoi olevansa matkalla, mutta ei siltikään koskaan saapunut eikä enää ottanut meihin yhteyttä ollenkaan. Laadukasta toimintaa. Voin suositella syvänmeren kalastusta rautaiset hermot omaaville seikkailunjanoisille matkaajille tai ihan vain niille, jotka haluaa mennä keikkumaan aallokkoon moneksi tunniksi ilman mitään saalista.

Nairobi oli mahtava ilmansa puolesta. Hotellissa ei tarvinnut yöllä edes ilmastointia ja silti sai nukkua paksun untuvatäkin alla. Illalla hengitys höyrysi ulkona, minä niin tykkäsin. Oli ihan illalla mentävä hotellin katolle hetkeksi palelemaan.

14.4.2011

Ameeba

Ihan pian ollaan taas sorvin äärellä. Toimintahäiriöitä kropassa - ameeban hyökkäys osa kaksi.

9.4.2011

Rebus = kuva-arvoitus

Kuka arvaa mitä tänään on tapahtunut? Katso kuvat tarkkaan ja kerro tarinasi minulle.



















ps. aamulla lähtee lento Nairobiin, tullaan takaisin jo maanantaina, mutta pieni hiljaisuus on luvassa. Tässä on siis hyvää aikaa kehittää tarina tai arvata jopa ihan oikein kuvista, että mitä olemme tänään päässeet kokemaan.