Ristiriitaa. Vuodatusta. Tuen ja turvan tasapainoilua. Jäsenneltyä, mutta tiuhempaan jäsentelemätöntä.
Lokeroimista ja sen vimmaista vastustamista. Ihan varmasti jatkuvaa hikoilua.

8.11.2013

Perussetti

Lapsi leikkii pöydällä kastehelmen tuikkukipoilla. Kahvinkeitin on porissut kerran pelkät vedet läpi, unohdan toisinaan sulkea sen suodatinosan, joka pitää purut sisällään. Yö on mennyt pojan itkuja lohduttaen huonolla menestyksellä. En voi käsittää kuinka tuo suomalaislasten korvatulehdusvitsaus on löytänyt tiensä meillekin, lääkärit määrää antibiootteja ja pojan korvat särkee siitä huolimatta ja ovat tulehtuneet.

Marraskuu on ollut ainakin Littoisissa kaunis, aurinko paistaa useammin kuin pimeys. Remontti on pysähtynyt, valmis viimeistelyä vailla. Kuuden viikon kaiken vapaa-ajan nielevä pykäys tuntui rajulta ja mieltä rikkovalta. Sohva ja telkku on parasta ikinä kello kahdeksan jälkeen. Lapsellekin on yritetty opettaa pikkukakkosen hienoutta surkealla menestyksellä, ainoastaan alkutunnari kiinnostaa pienen mieltä.

Omaisuutemme saapui joskus lokakuun alussa Mombasasta, homeen peitossa. Keskelle remonttia kontin toimittaneet miehet lykkäsivät kaikki pahvilaatikot , itku meinasi päästä ennen kuin sain taas todellisuudesta kiinni. Monta ilonaihetta on onneksi ihan tässä koko ajan, silti tuntuu kuin kilpajuoksisi aikaa kiinni, useimmiten arki on hetkiä ja rentoa oleilua lapsen kanssa ja silti aika vaan pomppii vauhdilla eteenpäin.

Pahoitteluni tahattomasta tauosta. Se oli ja on täysin suunnittelematon. Minulla ei ole edelleenkään kameraa käytössä, se vähän jäytää.

24.9.2013

Sopeutumista

Minulla on vieläkin vaikeuksia ymmärtää, että hanasta tulee kaiken lämpöistä vettä, että suihkuun mennessä ei tarvitse antaa veden valua, jotta lämmin vesi tulisi. Enää en ihan yhtä usein sitä tee, mutta aluksi sitäkin enemmän polton sormeni, kun hanasta tulikin ihan kuumaa vettä.

Lenkillä tuntuu todella töykeältä olla tervehtimättä vastaantulijaa, etenkin jos on kapoisalla tiellä. Minulla kesti kauan oppia moikkaamaan tuntemattomia, nyt taas olo on epäkohtelias ohittaessa kulkija muualle vilkuillen. Toki meilläkin täällä sanotaan hei ainakin kaupassa ja ainakin Savon maalla. 

Olen koukuttunut mainoksiin ja ilmaisjakelulehtiin. 

Kahvi alkaa maistua hyvältä, ihan kultakatriinakin. Maito on vaihtunut kevyeen luomuun, olisiko siinä taika vai vaan tottumuksessa?

Hermokiristysrakenne ei ole kehittynyt Keniassa ja Namibiassa, päinvastoin vastoinkäymiset saa kiehahtamaan samoin tein. Suomelta odottaa niin paljon, mutta yksi karu tosiasiahan on, että emme vieläkään ole saaneet kunnollista ja toimivaa nettiyhteyttä. Puhelimen kautta käytämme nettiä ja se kyllä toimii lähes aina moitteettomasti. Asumme kuitenkin sen verran syrjässä (max.10km Turun torille), että täällä ei ole niitä huippunopeita yhteyksiä saatavilla. Mitä ihmettä?

Kaupassa on vaikea muistaa sitä kapulaa laittaa ostosten väliin. Ja, voi miten ihmiset siitä hermostuvat. Niin takana olevat asiakkaat kuin kassatyöntekijä. Kommunikointi on todellakin laskettu minimiin, jos edes kaupan työntekijä ei voi ystävällismielisesti kysyä, että mitkä ovat ostoksesi. Minä olen myös mahdottoman hidas oppimaan, edelleen unohdan sen kapulan. Keniassa ja Namibiassa ostokset pakattiin puolestasi, jos kädet olivat täynnä kassalle saapuessa joku auttoi myös nostamaan ostokset hihnalle (joka ei ikänä toiminut, hihna siis ei liikkunut). En noin avuliasta palvelukulttuuria odota tai halua edes Suomeen, sitä vaan, että niin nopeaan siihen tottui. Kassalla tuli usein myös vaihdettua kuulumiset, meidän vakikaupassa kaikki tiesivät Hipun ja joku aina leikki pojan kanssa, kun minä hikoilin ostoksien parissa. Okei, kyllähän täälläkin moni hymyilee, mutta vielä useampi mulkoilee jos pieni mies pihahtaakaan kaupassa. Eroja, eroja.

Ruokakaupassa voisin viettää aikaa enemmänkin, välillä huomaan haaveilevani siitä, että voisi pitkään ja hartaasti tutkia hyllyjä. Viime viikkoinen visiitti Ruohonjuuressa yllätti täysin. Valikoimat ovat muuttuneet niin rajusti. Jos viisi vuotta sitten kaupasta löytyi muutama pesupähkinä ja paljon ihmeellisen näköisiä kangasmyttyjä, niin nyt siellä oli lähes koko materiaalinen elämä.

Toinen viikko on alkanut, kun minun arki-illoista suurin osa menee työjutuissa. Mies tulee kotiin ja minä lähden. Kaikki on vielä uutuuden viehätystä!


19.9.2013

Voihan koiruus

Martti ja Hilda. Parivaljakko lähes aina mainio. Uusi kotimaa näin omistajan näkökulmasta on tuonut paljon uusia asioita koirien elämään. Hildan elämänlaatu on mielestäni heikentynyt roimasti. Ennen niin kovin aktiivisesta koirasta on tullut täysi sohvaperuna. Haasteet ja aktiviteetit ovat taaksejäänyttä. Nyt jäljellä on vaan muutama lenkki per päivä. Hilda ei ole ikinä ollut mikään leikkijä, saalistaja ja ongelmanratkaisija kyllä. Kotona ainut ongelma on Hippu ja Hippua karkuun juokseminen, saalista ei löydy pieneltä pihalta. 

Martin elämässä on taas enemmän eloa kuin ennen. Perusmeno ei miksikään ole muuttunut, kaikki "vapaa-aika" menee erinäisissä makuuasennoissa, mutta päivittäiset lenkit ovat sentään tuoneet vähän virtaa ja säpinää. Pientareen nuuskutus on ihan ykköspuuhaa, samoin koirapuistossa toisten koirien kanssa peuhaaminen. Joka kerta, kun puistossa on ollut joku koira niin Mara on saanut uuden kamun. Uskomaton vetovoima tuolla sankarilla. Kamuja on isoista boksereista pieniin terriereihin ja mäyriksiin. Nuo kamut ei millään jättäisi leikkiä kesken.

Hilda taasen ei paljon kaveeraa. Toiset nartut ovat iso vihan aihe. Uroskoirat menee just ja just. 

Tottuminen ja aika kai toivottavasti auttaa tässäkin. Hihnassa toisten koirien liian innokas tervehtiminen on hieman laantunut, samoin naapurien kyttääminen ikkunasta :)

Molempien turkki tiputtaa karvaa koko ajan, koko ajan ja paljon. Toiminta meni kai sekaisin silloin kun tulimme Suomeen. Ilma oli aika viileä ensimmäisen viikon ja sitten alkoi vasta meitä koko elo -ja syyskuun alun ihmetyttäneet kauniit aurinkosäät. Ehkä tämä tästä helpottaa, kun ilma kylmenee kunnolla eikä koirilla ole varaa menettää yhtäkään karvaansa.

Paluu arkeen

Ilmassa on paljon kutkutusta. Monen monta kärähtänyttä hermoa, paljon naurua ja miljoona hymyä. En olisi ihan uskonut vielä kaksi kuukautta sitten, että nyt jo syyskuussa olen jotenkin niin tässä, nopeassa temmossa. Muutama aamu viikossa on lohduttavaa hidastelua lapsen kanssa, leikkipuistoa ja kävelylenkkejä koirien kanssa. Suunnitelmallisuus on pop, jos aikoo mitään tehdä. Enää ei vaan eletä päivästä toiseen, ryhtiliikkeen pitäisi antaa tulla ovesta sisään.

Käytännössä siis olen elvyttänyt toiminimeni henkiin, aloittanut fysioterapeutin hommat siis. Teen ihan perusvastaanottotyötä muutaman illan viikossa, vanha niska ja selkäryhmäni aloitti eilen, nuorten poikien salibandyjoukkueen fysiikkavalmennus on myös haasteenani. Olen aika innoissani. Mielessä pyörii monta ajatusta siitä kuinka edetä tästä ja mihin suunnata ammatilliset ambitiot. 

Sana kaaos on ollut mielessä monta päivää. Tuntuu kuin Pohjolassa kaaos syntyisi hetkessä jos ei ole suunnitelmaa, sovittuja aikatauluja. Keniassa elämä oli toisinaan yhtä kaaosta, kaaoksessa elämistä ja siinä itselleen sen oikean rytmin etsimistä.

Voisikohan meidän olohuonetta kutsua järjestäytyneeksi kaaokseksi? Siellä nimittäin oleilee meidän uusi keittiö, pedantissa järjestyksessä. 

Pään sisäinen kaaos ottaa vallan. Arjen on täyttänyt taas pojan kuume ja vatsakipu. Johan meillä kaksi yötä nukuttiin hyvin. Nyt jaksaa taas valvoa. Ei oikeesti kyllä jaksaisi.

6.9.2013

Tulikuuma perjantai

Tulikuuma lapsi sylissä, monta päivää odottanut kauppareissu, Pohjolassa asuvan kotiäidin arki.

Olen innostunut mainoksista, ihan niistä postilaatikkoon tupsahtavista. Ennen meillä taisi olla kielto "ei mainoksia", nyt ihan en malta odottaa mainospostin lukemista. Kuvittelen kai päivittäväni tietämystä nykyisiin tuotteisiin ja hintatasoon niillä.

Ilmassa on paljon kutkuttavia asioita, en oikein edes tiedä mitä niistä on muotoutumassa, mutta jos jotain olen oppinut ulkomaan vuosilta niin sen, että tunnen olevani oman onneni seppä. Näillä eväillä mitä tämä yhteiskunta tarjoaa voi tehdä lähes mitä vaan. Mitä vaan sellaista mihin oma motivaatio, halu ja rahkeet yltää. Ei sen tarvitse suurta olla, mutta omaa onnea tuottavaa.

Mies on ollut töissä tämän viikon, meillä on mennyt pikkumiehen kanssa oikein mukavasti. Ollaan oltu sopivasti aktiivisia ja nukuttu jopa pitkiä päiväunia tai siis pieni on.

Solsidan on aika hauska ruotsalainen tv-sarja. Suosittelen. Pitäisi jostain kaivaa ensimmäinen tuotantokausi esiin.

Nyt on ehkä annettava hieman lääkettä pienelle ja lähdettävä sille kauppareissulle. Toteutan edelleen periaatetta, että miksi tehdä nyt, kun voi tehdä myöhemminkin. Joskus se ajattelutapa kostautuu, niin kuin tänään.

Ps. Presidentti-kahvi on jo pal parempaa tai sitten olen jo tottunut Suomi-kahviin.

28.8.2013

Kahvi - salamarakkaus vs. hidas tottuminen

Jos Keniassa kahvi maistui ensimmäisestä kupista lähtien yhdeltä parhaimmista elämän eliksiireistä, siis ihan pelkkä Dormansin pikakahvi puhumattakaan kahden lähilempikahvilan cappuccinoista niin Suomessa tämä on ollut aikamoista taistelua. Kotona suodattuva juhlamokka on jotenkin niin laimeaa, juhlamokan tummempi versio kitkerää, katsotaan miltä presidentti maistuu. Ihme ja kumma aina vierailulla kahvi maistuu hyvin. Voisiko rasvaton maito olla suuressa roolissa? Keniassa oli käytössä vain täysrasvainen maito.

Monet kerrat olen mielessäni istuttanut itseni turkulaisen ylpeyden terassille istumaan jokirantaan, täydellistä cappuccinoa nauttimaan. Tänään sen tein. Tässä nyt istun ja voi räkä, cappuccino ei säväytä suuntaan taikka toiseen. Kaunis maitovaahtokuvio ilahdutti, maku vain jätti suun tyhjäksi. Odotanko liikaa? Onko makuaistini jäänyt Mombasaan? Miljöö on paras mahdollinen, kun pitää selän vain tuomiokirkolle päin, jää uusi rakennustyömaa näin näkemättä ja silmien eteen avautuu vain kaunis jokinäkymä. Tää on niin eurooppaa!

Muutama muu huomio

Kun olen yksin kotona, olen todella yksin kotona. Ei ole koiria, ei lasta, ei miestä, ei puutarhuria, ei vartijaa, ei siivoojaa. Minä vain.

Mitä suomalaisille naislaulajille on tapahtunut? Laura Närhen ja Jenni Vartiaisen uusimmat radiossa soivat hitit ovat erikoisia, suorastaan pakottavat vaihtamaan kanavaa. En oikein voi sano itseäni hyvällä tahdollakaan ihmiseksi, jolla olisi tuntemusta musiikkia kohtaan, mutta nämä kaksi biisiä ovat suoraan jostain euroviisujen humppakokoelmasta.

Pyöräilijät ovat pelottavia, ei pelkästään jalankulkijan näkökulmasta vaan myös autoilijan. Nämä pelottomat vauhtijannut menevät teiden yli sivuille katselematta ketään kunnioittamatta. Eikö se oma henkikulta edes voisi olla suojelun arvoinen?

Itsepalvelu. Tuntuu suorastaan väärältä maksaa itsensä kipeäksi ravintolassa ja hoitaa samalla itse tarjoilu, juosta edes takaisin hakemassa juomaa, ruokailuvälineitä, maksaa, tilata jne. Ruoka on onneksi lähes poikkeuksetta hyvää ja tuoretta. Ymmärrän kyllä, että pikaruokalassa on itsepalvelu, mutta ihan oikeassa ruokaravintolassa. Okei, nyt oli kyse terassista, mutta ravintolan sisällä oli vain kaksi asiakasta, joten aikaa olisi kai ollut tarjoilla uloskin. Ja juu, ymmärrän senkin että linjaukset pitää tehdä ja niissä pitää pysyä, mutta vetoan edelleen siihen, että kauniilla ilmalla ruokaravintolan tulisi pystyä tarjoilemaan muuallakin kuin tiskin takana.

Tippaus, enää ei tarvitse miettiä tippausta eli juomarahaa. Mutta toisaalta ketä sitä itsepalvelumaassa tippaisikaan? Itseään?

Yhtä kaikki, huomioni osoittavat aika selkeästi sen, että hyvin pyyhkii, jos huolehdin suhteellisen vähäpätöisistä asioista (paitsi nuo pyöräilijät!). Ei tarvitse ihmetellä arkielämään isosti vaikuttavista tekijöistä eli sähköstä, netistä, vedestä, turvallisuudesta ja ruokamyrkytyksistä. Voi vaan viilata pilkkua. Tosin sohva ja olohuone olisi aika jees.

26.8.2013

Erilaista

Koirat. Jos Keniassa ihmiset suhtautuivat kauhunsekaisin tunnelmin koiriimme niin Suomessa koirat saavat lähes aina ihailevia katseita osakseen. Tämä katse tavallaan paljastaa paljon. Keniassa koiran huomattuaan henkilö x katsoo minua, koiran omistajaa, kauhistunein silmin, tervehtii tietenkin. Suomessa katse pysyy tiukasti koirassa, omistajaa ei huomioida.

Mikä siinä on, että sanoja anteeksi, voisitko siirtyä On mahdotonta lausua? Useamman kerran olen tuntenut selässäni murhaavan katseen niin kaupassa kuin kadulla. Miten minä voin tietää, että siinä takana on joku kurkottamassa sitä samaa fetajuustoa kuin minä ellen satu katsomaan taakseni ja näkemään närkästynyttä katsetta? Kasvaako minulle ajan kanssa silmät takaraivoon täällä Suomessa? Kadulla taas pyöräilijät tuntuvat olevan todella estyneitä käyttämään soittokelloa, poljetaan vauhdilla niskaan hengittämään ja sitten tasapainoillaan tyhjää polkien selän takana kunnes kuulen ähinän ja tajuan väistyä.

Vaatetus. Oi miksi niitä pakaroita pitää vilauttaa koko ajan? Miksi miehet kulkee ilman paitaa julkisilla paikoilla? (Omanihan riisui mombasassa paidan välittömästi kotiin saavuttua, joten ei ehkä ole minun osani arvostella tätä.) Kahdessa vuodessa tottui nopeasti konservatiiviseen pukeutumiseen, vilauttelijat olivat lähes poikkeuksetta prostituoituja, nyt kauhistelen suomalaisia naisia ja alati vilkkuvia pakaroita.

Liikenne. Oi ja uuh, miten se voi olla niin sujuvaa? Tilaa on joka suuntaan, tiet ovat siloisia ja kuskit silti niin äkäisiä. Ainiin, eikö handsfreetä käytetä enää? Tuntuu kuin joka toinen kuski puhuisi puhelimeen.

Olen suorastaan hurmostilassa astianpesukoneesta, pienestä kodista ja raikkaasta ilmasta. Ra-kas-tan aamukävelyitä koirien kanssa, aamukastetta nurmella, kirkasta auringonpaistetta ja silti huurustuvaa hengitystä. Tänäkin aamuna ihmettelin, että miten voi olla näin kylmä.

Arki on erilaista, monellakin tapaa. Mies on tuossa vierellä ollut jo pian kuukauden päivät. Loma loppuu pian ja uusi elo alkaa syyskuun alussa. Ihan täällä Suomessa. Me jäämme tänne. Päätös on tuntunut hyvältä. Tohinalla on alkanut kaiken järjestäminen. Lapsi neuvolajärjestelmään, paperiasiat kuntoon, työmarkkinoiden ja koulutuksien tarkkailu, remontin suunnittelu ja mitä muuta. Muskari ja taaperotanssi.

Aktivoimista odottaa sosiaalinen elämä, ihan vain tässä pienessä perhepiirissä on oltu vanhempia tavaten. Kamut siis, soitelkaa! Ihan olen ollut pää puskassa, mutta eiköhän tämä tästä.

Blogin tulevaisuus odottaa vielä muotoutumistaan. Katsotaan miten käy.

15.8.2013

Elokuussa

Aika onnekasta kai, että kahdessa viikossa ehtii nähdä kuinka luonto muuttuu. Ensimmäisen viikon aamulenkit menivät aamukastetta, luonnon vihreyttä ja lämpimän, mutta silti niin raikkaan auringon paistetta ihastellessa. Nyt tihuuttaa vettä, metsässä on jo keltaisia lehtiä maassa, puolukoitakin pongasin. Hilda käy edelleen mustikan varvut läpi pienten maistiaisten toivossa. Päälle on puettava takki ja jalkaan villasukat. Ikuisen kuumuuden Mombasassa unohti kuinka nopeasti luonto voi elää.

Välitila jatkuu. Nuha ja niiskutus ei ota loppuakseen. Kotihommat tuntuu mielekkäiltä, mummola on ihan vieressä. Tähänhän voisi tottua hyvillä mielin.

Blogi elää hiljaa varmaan vielä tovin. Paljon on mielessä juttuja, mutta konkreettiseksi tekstiksi niiden saattaminen tuntuu ylivoimaiselta juuri nyt.

4.8.2013

Välitilassa

This is a disaster, hoin koko paluumatkan. Ihan joku päivä tässä aion kirjoittaa siitä miten kaikki voi mennä pieleen, mutta tärkeintä kaikessa on silti se, että me olemme kaikki täällä autiossa ja villiintyneessä Littoisten kodissamme.

Pieni mies toipuu edelleen ärhäkästä nielutulehduksesta. Me käytetään kertakäyttöastioita ja keitän ahkerasti perunoita. Ruoka maistuu niin hyvältä, karkista tulee paha olo. Sauna on parhautta. Perhe lähellä parhauden pariin myös.

Tekisi mieli niin mennä sinne ja tänne, mutta on maltettava odottaa Hipun paranemista.

Meidän tulevaisuus on vielä avoin, vielä ei osaa juurtua tänne, jatketaan siis kertakäyttölinjalla.







30.7.2013

Muutto osa viisi

En tajua kuinka pari vuotta sitten selvisin muutosta lähes yksin omilla hartiavoimilla. Namibiassa apuna oli muutama kamu päivän ajan ja yksi apulaistyttö muutaman päivän. Muuten suhasin itse ja pakkasin yksin kaiken konttiin asti. Täällä on apuna muuttofirma, kolme meidän työntekijää, mies ja pieni mies. Minulle on jäänyt pienen pieni siivu ajatustyötä. Senkin olen vain hyvin hatarasti selvittänyt. Namibiassa aikaa oli kolme tai neljä päivää. Täällä olemme tehneet muuttoa kauemmin monen ihmisen voimin.

Pieni mies onneksi pakottaa päivärytmiin ja saa minutkin pysähtymään päiväunien ajaksi, suurimman osan aikaa.

En vieläkään osaa kuvitella itseäni takaisin Suomeen. Ajatus tuntuu absurdilta. Miten muka voisin olla jossain muualla kuin täällä paahtavassa paikassa kookospalmujen alla? Miten minä ikinä saan kankkuni ylös ja ulos aamuisin koiria käyttämään? Voi pojat, mahtaa karvakoirat olla ihmeissään. Viimeinen vuorokausi Mombasassa pyörähtää muutaman tunnin päästä käyntiin. Huomenna matka alkaa. Talo eli entinen kotimme on melkein tyhjä tavaroistamme, koirat ovat vain siellä puutarhurimme kanssa. Kaikki muut kuusi matkalaukkua hotellilla pitäisi vielä pakata vähän järkevämmin.

Minulla on aika tyyni olo, jotenkin turtunut. Mutta voi jösses kuinka vatsani vääntyy ja kuristuu pelkojännityksestä vähän väliä. Viikko pari sitten kouraisi muutaman kerran päivässä, nyt useita kertoja tunnissa.

Hahaa, makaan parvekkeella ruskettumisen toivossa. Taas näitä aika naurettavia yrityksiä saada päivetystä pintaan juuri ennen lähtöä. Harmi vaan ettei parvekkeelle paista aurinko vielä ja ihan just Hippu varmaan herää uniltaan.





28.7.2013

Muutto osa neljä

Tämä on se muuttamisen kaunis puoli. Hassua miten nämä viimeiset päivät Mombasassa tuntuvatkin niin erilaiselta. Majoitumme lähellä Mombasan pääsaarta. Moskeijoiden kutsut raikavat, liikenneruuhkat näkyvät, elämä kuuluu ja näkyy ihan eri tavalla kuin kotimme muurien sisällä.









27.7.2013

Muutto osa kolme

Paljon ulkona syömistä.



26.7.2013

25.7.2013

Muutto osa yksi

Tapahtunutta:

Tiistaina hyvissä ajoin ennen koirien lentomatkaa Suomeen vein Maran ja Hildan eläinlääkäriin, jotta paperiasiat saadaan kuntoon. Kaikki sujuu hienosti siihen saakka kunnes tulee Hildan vuoro. Namibiassa laitettua mikrosirua ei löydy koirasta mitenkään. Tunnistuslaite piippaa Martille heti, Hildan kohdalla on hiljaista. Kylmä hiki nousee otsalle. Koirien matkustamisessa mikrosiru on tärkein, sen avulla tapahtuu tunnistus. Hilda on matkannut Keniaan toimivalla mikrosirulla, nyt tuota sirua ei enää löydy.

Suomessa palvelu on jälleen kerran ensiluokkaista, olemme yhteydessä Eviraan, joka vastaa mm. eläinten maahantuonnista tullin ohella. Ongelma on selätetty nopeasti Suomen viranomaisilta saatujen ohjeiden avulla. Tänään paperityöt on saatu päätökseen ja miehellä pitäisi olla jo hallussaan viralliset dokumentit.

Olemme jahkailleet paljon sitä minne mennä syyskuussa loman jälkeen. Vielä tänäkin aamuna aiheesta on käyty keskustelua. Tänä aamuna oli tarkoitus myös vastaanottaa muuttofirman pakkaajat, pakata omaisuus laatikoihin ja lähettää ne huomenna sinne jonnekin. Muuttofirma ei koskaan tullut. Olimme kertoneet heille kyllä, että mikä tilanteemme on ja he olivat antaneet tarjouksensa useampaan määränpäähän. Sovittuna oli myös tämä pakkauspäivä ja huominen konttiin pakkaaminen. Kun muuttofirmaa ei kuulunut aamulla mies soitti sinne. Muutostamme vastaava nainen oli juuri synnyttänyt esikoisensa ja vastasi sairaalan pediltä puhelimeen ja oli vielä välittömästi tilanteen tasalla. Pakkaajat tulevat iltapäivällä. Kontti maanantaina. Meillä on siis taas kerran lisäaika jahkailuun. Minä olisin toivonut jotain muuta viimeiselle viikonlopulle Mombasassa. Ehkä meidän tulisi osallistua elämänhallintakurssille.

24.7.2013

Kuminagouda

Meidän pienimies ymmärtää juuston päälle. Voisinko olla ylpeämpi? Old Amsterdam gouda tuli Hollannista ja se oli todellakin vahvan makuista, Hippu söi sitä suu maiskuttaen. Kenialainen hieman lempeämpi kuminalla maustettu gouda maistuu myös. Niin hyvin, että leipäpalat riivitään ensin juustosta, sitten tietysti nuollaan voi ja leipä syödään jos syödään.

Puuro ei maistu vieläkään. Aamupala on leipää, jugurttia ja banaania.

23.7.2013

Vastahanka

Miksi, oi miksi jaksan vieläkin ärhennellä roskakuskiemme pomolle? Miksi ei vaan voi antaa olla? Roskien polttaminen on alkanut pitkän tauon jälkeen. Joku saattaa muistaa, että olen aikoinaan vetänyt aikamoisia kohtauksia polttajien edessä. Nyt taas tekisi mieli. Olen kyllä yrittänyt soittaa taholle, jonka vastuulla on laittaa roskien polttajat kuriin tuntuvilla sakoilla. Tämä taho on kuuluisa siitä, että se sakottaa tuntuvastai, koska tarvitsee rahaa toiminnalleen. Puheluistani ei ole ollut hyötyä, koska minun olisi henk.kohtaisesti pitänyt mennä heidän toimistolleen antamaan lausunto. Toimisto on kaupungissa ja niin paljon en vaivaa kuitenkaan näe, että sinne menisin sen takia, että heidän lankapuhelinsa ei toimi ja kännykän omaava on lomalla. Joten olen lähinnä tyytynyt sadattelemaan mielessäni kamalaa käryä talossamme.

Hämärällä bisneksellä on puolensa, jos on sen ystävä. Neuvottelemalla saa asiat junailtua itselle parhaaksi, mutta kun se vaatisi nimenomaan sitä kamuna oloa ja junailua. Minua ei kiinnosta kumpikaan just nyt. Siksi roskamies ja minä saatiin kina aikaan. En yhtään jaksa hymyillä ja sopia asioista. Haluan vain iskeä rahat pöytään ja saada hommat hoidettua, muttamutta kun ei se toimi niin, ei täällä.

Pohjolaaa!!!! Taidan olla jollain tasolla valmis tulemaan takaisin. Roskamiestä ei tarvitse edes tavata, laskut menee suoraan tililtä vai ihan jopa yhtiövastikkeessa. Kätevää. Täällähän tapaan roskamiesten pomon joka toinen kuukausi, maksan käteisellä, mies antaa mulle roskapusseja ja siis tulee ihan meille kotia asti tämän kaiken hoitamaan. Ihan niin kuin sähkönlukijakin käy joka kuukausi samoin vesimittarimies. Sähkö ja vesimies vaan eivät vaadi minun läsnäoloa. Roskamies taas ei tule puutarhurimme kanssa yhtään toimeen, pitää puutarhuriamme huijarina ja vaatii aina saada asioida kanssani.

21.7.2013

Vaikea haikeus

Kaksi vuotta ja viisi kuukautta. Ehkä enemmän turhautuneisuutta, vihaa ja raivoa on tuohon aikaan mahtunut kuin elämäni muihin vuosiin. Ja silti myös enemmän rakkautta ja onnea.

Tänään ajaessamme kohti Kilifiä haikeus ja käsittämätön ikävä tätä paikkaa kohtaan nosti päätään. En ymmärrä miten voin jättää tämän rannikon taakseni, miten voin alkaa elämään elämää, jossa en voi saman päivän aamuna päättää saman päivän askareita. Miten osaan aloittaa järjestelmällisyyden ja ohjelmoida elämääni useamman ajanjakson päähän? Miten osaan olla ilman tätä vihreyttä, oranssina hohkaavia hiekkateitä, valkeaa hiekkaa ja Intian valtamerta?

Kaiken mahdollisen turhautumiseni (jos edes alan ajatella kaikkea mikä saa minut raivostumaan, alkaa suututtaa niin paljon, se suuttumus on jotain niin syvältä kumpuavaa, ehkä siksi koska en tiedä ollenkaan mitä asioille voisi tehdä) jälkeen Mombasalla on aina maailman suurin erityisen paikan paikka sydämessäin. Hippu, syntymä, eka vuosi. Selviytyminen.

Viimeiset kerrat ovat niin täynnä kaihoa ja silti samalla onnea. Mielelläni jätän elämän Mombasassa taakse, vaikka tiedänkin kantavani sitä aina mukanani. Varmasti ikävöiden.

12.7.2013

Sitä saa mitä tilaa

Alkuviikosta haikailin hummuksen ja tahinin perään niin kuin aina tasaisin väliajoin teen.

Toissaviikolla istuin iltaa muutaman kaverin kanssa, kuuntelin mitä surullisimpia sairaustapauksia ja hiljaa olin kiitollinen siitä ettei minun pieni ole ollut kipeä.

Eilen kaupassa olin hämilläni kylmähyllyn edessä. Kylmähyllyssä oli vaikka vallan mitä uutuuksia, niin hummusta kuin tahiniakin. Kokeiluun lähti heti hummus. Maku oli njääh, mutta silti positiivinen.

Keskiviikkoiltana lapsi hehkui kuumuutta. Kuumetta oli, eilen vähän enemmän. Mies meni lähilääkäriin, jotta malariatesti voitaisiin ottaa. Malariatesti oli negatiivinen, mutta verikoe osoitti sen, että kaikki ei ole kunnossa, lääkäri määräsi antibiootit vaikkei tiennyt mihin ja mitä varten. Minä kieltäyduin antibiooteista, koska en ymmärtänyt miksi niitä tulisi ottaa, varmuuden vuoksi ei ole perustelu. Joskus kun voi käydä niin, että antibiootit tekevät vain pahaa, jos sairauden syyksi paljastuukin joku, jota just sillä antibiootilla ei voi hoitaa.

Tänään Hippu oli vielä kuumempi. Mombasa on onnekas siinä mielessä, että täällä on yksi erittäin hyvämaineinen ja pidetty lastenlääkäri, hyvin kiireinen ja työlleen omistautunut. Lääkärin tapaaminen toi diagnoosin, nielutulehdus. Verikokeet osoittivat sen olevan virusperäinen, joten lääkkeeksi hän määräsi tulehduskipulääkettä ja antihistamiinia. Tämä lääkäri kehotti jättämään antibiootit rauhaan ja odottamaan muutaman päivän kunnes tulehdus rauhottuisi toisten lääkkeiden avulla.

Mies oli ottanut lomaa eiliseksi ja täksi päiväksi. Meidän oli tarkoitus mennä yhteen uskomattoman upeaan paikkaan sekä snorklaamaan ja sukeltamaan. Koko reissu kuulosti liian hyvältä ollakseen totta. Epäilinkö liikaa vai kuinka just nyt tuli Hipun eka sairastuminen?

Välillä tuntuu, että asiat tapahtuvat vähän liiankin paljon sen mukaan miten ne on itse mielessään pedannut. Niin hyvät kuin pahat. En toki toivonut Hipun sairastumista, mutta viime aikoina olen usein miettinyt kuinka onnekas ja onnekkaita ollaan oltu, kun Hippu on välttynyt kaikilta pöpöiltä ja sairauksilta mitä monet kaverinsa ovat sairastaneet.

10.7.2013

Pääkaupunkit vs rannikot

Niin Keniassa kuin Namibiassakin aina pääkaupunkissa vierailtuani jään pohtimaan sitä kuinka erilaista elämä rannikolla ja pääkaupungissa onkaan. Niin täällä kuin siellä asu(i)mme rannikolla pääkaupunkien ollessa syvällä sisämaassa. Namibiassa Windhoekista jäi semmoinen kuuma pätsi mieleen leijumaan, Nairobista ikuinen autossa istuminen.

Suomalaiset ja sosiaaliset piirit:

Namibiassa rannikolla asusti yksi suomalainen meidän lisäksemme. Keniassa muutama muu suomalainen asustaa Mombasassa. Pääkaupungissa suomalaisia on monen monta, useita kymmeniä ellei ihan satoja. En voi sanoa, että olisin ikinä sen kummemmin osannut haikailla suomalaisten perään. Nuorempana, kun asuin Espanjassa muutamaan otteeseen halusin olla ainut suomalainen, tahdoin oppia jotain uutta vieraista kulttuureista ja kammoksuin monien vaihtareiden tapaa hengata aina omiensa joukossa. Namibiassa tapasin aina välillä pääkaupungin suomalaisia, huomasin hyvin nopeasti miten äärettömän tärkeiksi nuo kontaktit kasvoivat. Samanlainen tausta yhdistää, yhdessä purnaaminen ja sen toisen samanlaisen ymmärrys ovat korvaamattomia. Usein myös näin ekspaatin näkökulmasta katsottuna jotkut asiat ovat sellaisia ettei niitä voi käsitellä ellei itse ole kokenut samaa ulkomaan eläjänä. Välillä sitä tulee ikävä omiaan, jos nyt olisi valinnan mahdollisuus siitä, että asuisi vielä vieraassa maassa ja saisi vielä valitakin, että olisiko lähellä toisia suomalaisia vai ei, niin valitsisin suomalaiset, ehdottomasti. Mulla on ikävä teitä!

Kun kuulen isoista suomikaveriporukoista pääkaupungissa niin mieleen iskee myös haikeus. Voi kuinka kiva olisi olla osa tuota joukkoa. Uuteen paikkaan sopeutumista auttaa varmasti jo ns. valmis sosiaalinen ympäristö. Itse olemme luoneet sen aina tyhjästä. Ihmisiin tutustuminen on antoisaa, mutta myös kuluttavaa. Toisaalta ei auta murehtia vaan olla onnellinen siitä, että niin Namibiassa kuin Keniassakin olemme tutustuneet ihan huikeisiin persooniin, saaneet elinikäisiä ystäviä mitä erilaisimmista taustoista.

Rannikon sosiaaliset piirit voivat olla ahdistavan pieniä. Ihmisillä on taipumus avautua helposti kaltaisillemme, jotka eivät oikein ole vankasti minkään sosiaalisen piirin sisällä. Kiesus sentään miten paljon sitä kuuleekaan sitten puhetta selkien takana. Kuvittelisin, että isommassa paikassa tätä ongelmaa ei olisi, koska piirit olisivat niin paljon isompia ettei voisi tietää ja tuntea niin paljon samoja ihmisiä.


Palvelut:

Namibiassa olisin niin tahtonut, että lähelläni olisi ollut joku kuntosali, edes jotenkin siedettävä. Windhoekin Virgin Active näyttäytyi taivaana saunoineen ja ohjattuine tunteineen. Mombasassa vieressämme on kaupungin paras kuntosali, mutta se on lähes mahdoton paikka käydä. Lähes 90 euron kuukausimaksu pelkästä salin käytöstä, ei pysty. Ohjattujen tuntejen uskomattoman ala-arvoinen taso ja vielä kuukausimaksun päälle maksettava lisämaksu ohjatusta tunnista saavat unohtamaan kuntosalin järkevyyden nopeasti. Käyn salillla pilateksessa, se on ainut tunti, jolla on asiantunteva ohjaaja ja siitä voi maksaa kertaluonteisesti viiden euron maksun.

Hippusta odottaessani en osannut ajatellakaan hankkivani yhtä ainutta asiaa täältä. Pelkäsin ja epäilin esimerkiksi pinnasängyn materiaalejen turvallisuutta, maalin myrkkypitoisuuksia, ruokien hygieenisyyttä, pesuaineiden allegisoivia ainesosia. Toin lähes kaiken Euroopasta sekä Etelä-Afrikasta ja tuon vieläkin. Kyse on ehkä paljolti myös mielikuvista, mutta en jaksa uskoa, että Kenian läpimädät ja korruptoituneet virkamiehet olisivat niin kovin tosissaan salliessaan milloin minkäkin tuotteen maahantulon.



Tahinikateus, ruokakateus:

Rannikon kuumuus pilaa nopeasti ruuan. Täällä selviää vain kaikista kovimmat kasvikset ja hedelmät. Banaani kypsyy vihreästä keltaiseksi päivässä. Mangot kestävät kuumaa suht hyvin. Perunat ja porkkanat, pinaatti ja paikalliset vihreät kasvikset myös. Nairobissa kaupoista ja kadulta saa vaikka mitä, valikoima on huikea ja mielettömän värikäs.
Niin tässä maassa kuin Namibiassakin olen ollut tosi kade tahinista. Rannikolta sitä ei saa, pääkaupungista kyllä. Hummus olisi niin herkkua, jos sen voisi valmistaa. Kaupasta löytyvät säilykehummukset taas ovat ihan liian säilykkeitä makuuni.


Tapahtumat:

Tänään illalla kyllä juu, joku kuoro laulaa yhdessä ravintolassa. Sama joukko ihmisiä harrastaa myös teatteria. Kannatan toimintaa suuresti, mutta se on oikeastaan ainutta viihdetoimintaa mitä tiedän. Kyllähän muutama muusikko esiintyy joka viikko samana päivänä aina jossain ravintolassa, mutta ne on sellaisia ihan väsähtäneitä cover-laulajia syntikoineen. Elokuvateatteriin saapuvat kaikki Hollywoodin karmeimmat actionpläjäykset ja Bollywood-leffat (minulla on henk.koht.ongelma intia-aksentin kanssa, paha ja erittäin todellinen). Kuvittelen, että pääkaupungissa on ns. kultturellia menoa ainakin kerran viikossa, kirjakauppoja, muitakin kahviloita kuin Cafesserie.

Lopputulema:

Älkää silti käsittäkö väärin. Valitsisin aina rannikon. Meri ja ranta vievät voiton kaikesta ihmisen rakentamasta,  olipa kyse sosiaalisesta verkosta, cappuccinon vaahdon rakenteesta tai kuntojumpan laadusta. Rannikolla pitää vain muistaa olla veden äärellä tarpeeksi usein. (ps. nyt kun katson valokuvia Namibian rannikosta, dyynejä ja rantaa, en voi uskoa sitä todeksi enää. onneksi nautin siitä silloin ja huokailin lähes päivittäin sen kauneutta.)

5.7.2013

Kun helle pehmensi pään

Tietoisuus rajallisesta ajasta Mombasassa saa hymyn huulille. Hymyn, koska tietää, että tämä ajanjakso on tulossa päätökseensä. Jokapäiväinen arkiturhautuminen voi ehkä olla poissa pian. Tärkeimmäksi hymyn perustaksi pääsee kuitenkin kiitollisuus tätä oman elämäni sekasorron aiheuttajaa eli Mombasaa kohtaan. En ehkä vielä ihan tiedä kuinka suuri vaikutus kaikella tulee olemaan, mutta se on totta aina, että Hippunen syntyi täällä, asui ensimmäisen vuotensa, otti ensiaskeleensa, istui joulupukin polvella, nauroi ääneen Nairobissa, maistoi ensimmäisen perunansa, joi lehmänmaitohuikkansa, antoi lujan halauksensa ja märän pusunsa.

Minulle tulee takuuvarmasti ikävä arkilounaita miehen ja Hipun kanssa lähikahvilassa. Siellä missä kaikki huutelevat Hipun nimeä jo kaukaa ja ruoka on lähes aina hyvää.

En tiedä miten opin ajamaan hissuksiin sääntöjä noudattaen, olemaan ottamatta jokaisesta tilaisuudesta vaaria.

Mombasassa alkaa olla paras aika vuodesta. Se aika, kun haluaa olla ulkona. Ja uskokaa vaan, sitä ei tapahdu usein. Parin sadekuukauden jälkeen ilma on vähemmän jähmettynyt ja tuskainen. Lämpö tuntuu helteeltä, ei tukahduttavalta ikihieltä.

Ps. Mun lapsi on alkanut työntämään päätänsä veteen, pienessä kahluualtaassansa. En oikein tiedä kuinka suhtautuisin. Oppiikohan se noin ihan ite, että veden alla pidätetään hengitystä?

3.7.2013

Erään laskun retki

Ihan ensin, kuinka vaikeaa on vaihtaa asiakastietoihin uutta sukunimeä tai osoitetta? Onko kenelläkäön kokemusta?

Erään suomalaisen teleoperaattorin asiakkaana ei ole ollut turhan helppoa. Olen pyytänyt heiltä sitten tammikuun 2011 uuden sukunimen vaihtamista tietoihinsa. Vaihdos onnistui, mutta vain osoitteeseen, asiakasrekisterissä olen edelleen vanhalla nimelläni eli tuossakin kuvissa esiintyvässä laskussa on kaksi sukunimeä.Olen myös huomauttanut osoitteestani muutamaan otteeseen ja ennen kaikkea pyytänyt laskuni sähköisesti. Puhumattakaan niistä joka Suomi-loman jälkeisistä puhelimen datayhteyden katkaisemisista. Monta kertaa saa pyytää yhteyden katkoa, harvoin onnistuu, laskutus kyllä toimii.

Joka tapauksessa tämä kuvissa esiintyvä kirje on kirjattu 7.11.2012 Suomessa, sieltä se on seikkaillut ties minne, maaliskuussa päätynyt Lusakaan, Sambian pääkaupunkiin. Mombasaan kirje ilmeisesti saapui viime viikolla. Osoitekentässähän lukee osoite ihan oikein, mutta Kenian alapuolella häämöttävä Namibia (osoite siis vaihtui, mutta Namibia jäi asuinmaaksi Kenian ohelle) hämää postimiestä liikaa. Kuvissa Namibia on sutattu punaisella ja kuoreen kirjoitettu Kenia. Onkohan joku postimies oikein ottanut asiakseen selvittää missä asun ja millä sukunimellä, jotta kirje löytäisi perille?

Tämä kirje johtaa siinä liigassani, missä kisataan hitaiten kulkevan postin kanssa. Usein posti ei löydä perille ollenkaan ja joskus toimii kuin unelma. Jos en väärin muista niin yhden lomalaiskamuni kortit menivät Suomeen perille ihan muutamassa päivässä.

Tunnistaako joku muuten tuon viimeisen kuvan leimaa? Sambian kävijät?





2.7.2013

Pihaleikki

Kattilassa hellalla lämmitetty vesi, hieman vilpoinen tuuli ja vedessä leikkivä lapsi.

Lapsella on muuten kasvoissaan kaksi näkyvää mustelmaa, toinen otsalla ja toinen oikeasta suupielestä alkava paksu viiva poskeen.

Kaksi ylintä etuhammasta ovat lohjenneet. Toinen enemmän, toinen vähemmän. Lohkesivat jo kuukausi sitten ennen kuin poika oli edes vuoden ikäinen. Ihan vähän siis alareunasta vaan, mutta kuitenkin.

Tuntuu kuin joka päivä Hippu kaatuisi satuttaen kasvonsa. Totta on, että meillä on kivi -ja laattalattiat. Se sattuu, kun niihin kopsahtaa. Muutama eurooppalainen äiti on sitä mieltä, että täällä lapset oppisivat nopeammin kävelemään, tasapaino ja ketteryys kehittyisivät Euroopassa asuvia ikäisiään nopeammin. Syynä kuulema juuri se, että se sattuu, kun kaatuu. Talot ovat täällä myös usein isompia, tilaa on enemmän ja lapsella ei ole mahdollista ottaa tukea niin paljon ympäristöstään kuin monesti hieman ahtaasti kalustetuissa asunnoissa Euroopassa. Tiedä häntä, Hippusesta huomaa kyllä, kun kaatuminen lähestyy. Ilme on pelästynyt ja huolissaan. Kovasti toinen yrittää myös olla varovainen. Lähes aina varovaisuus kannattaa, mutta kun hereillä olo ajasta on noin viisi minuuttia paikallaan ei vahingoilta voi välttyä.

Vesi on muuten ihan verraton elementti leikkiä. Läiskyttää voi vaikka kuinka kauan ja pehmeällä nurmella säästyy mustelmilta.



Kesäkuun viimeiset

Kaksi viikkoa sitten luulin olevani tänään jossain ihan muualla. Uudessa kodissa. Yhä edelleen istun tässä saman pöydän äärellä. Olemme Keniassa heinäkuun loppuun. Muutama päätöskin on tehty, ne vain tuntuvat horjuvan pienemmästäkin.




Juhannus vietettiin viidakkotunnelmissa aivan Kenian etelärannalla. Shimonissa ja Wasinin saarella. Hippunen pääsi ensimmäiselle venereissulleen.






Viime viikolla kävimme Nairobissa. Nairobi on näyttäytynyt siellä asuvien kamujen ansiosta aika nastalta paikalta. Tosin alla oleva kuva on suosikkihotellista, muhkeiden valkeiden petivaatteiden taivaasta.


Ratsastus teeplantaasilla. Hepot sai mennä tallilla miten tykkäsivät, olivat siis vapaana. Jolkuttivat omiin karsinoihinsa kun rauhaa kaipasivat. Muuten saivat mennä miten tykkäsivät. Pienen alkukankeuden ja pelon jälkeen minäkin aloin jo nauttia ratsastuksesta. Tänään on vieläkin jalat hellänä.


Sunnuntain vietimme pikkukamun synttäreillä Mombasassa. Ihan rättipoikkipinoonväsyneinä. Hippunen ei juuri kolmiöisellä reissulla nukkunut.



Mombasassa alkaa olla taas peruslukemat lämpömittarissa, johon tässä pari kuukautta oltiinkin vain 25 asteen tietämissä. Sadekausi alkaa olla lopuillaan. Vettä on tullut pari kuukautta eikä me olla esimerkiksi uitu ollenkaan, kun on ollut liian kylmä eli siis se reipas 25 astetta.

Nairobissa oli lämpöasteita vain 15. Olin syväjäätynyt, vaikka niin siitä viileästä ilmasta tykkäänkin.

19.6.2013

Peruskaura

Tässä taas tänäkin aamuna aamupalalla. Peruskauraan on tullut muutama muutos. Olemme siirtyneet sisälle syömään, on sen verran viileää etti tarvitse paeta ulos talon kuumuutta. Mukavaa sekin, että ei tarvitse kantaa tavaroita niin paljoa edestakaisin. Pitkän pitkän ruisleipäjakson jälkeen on pakastin tyhjentynyt niin, että muutama pala on enää jäljellä.

Meidän pieni mies kieltäytyy puurosta täysin. Aamuisin on tarjolla leipää ja jugurttia. Maustamaton jugurtti maistuu, tänään mukana on passionia.

Edelleen vaan pakotan itseni keskittymään arkeen. Huomaan haalivani tekemistä ja tapaamisia, ei tarvitse pysähtyä, ei jää aikaa murehtia tulevaa. Elämä pätkätyöläisen kumppanina on välillä raastavaa, mutta sitten taas parhaimmilaan niin hyvää ja täynnä mahdollisuuksia.

17.6.2013

Hallinta.


Se tunne, kun kuvittelee hallitsevansa elämäänsä pienten arkisten asioiden kautta. Dippadai, syödään tässä aamupalaa niin kuin aina. Jaahas, mennään nurmelle kävelylle, heitellään Maralle samalla palloa. Käydään lempikahvilassa lounalla. Kiirehditään jumppaan.

Yhtään ei jyskytä takaraivossa, että oikeasti mun olisi pitänyt pakata jo. Oikeasti mun pitäisi olla jo löytänyt ostajat kaikelle minkä aion myydä tai ihan oikeasti mun olisi pitänyt jo edes tehdä se myynti-ilmoitus valmiiksi.

Tänään aloitetaan kuitenkin jo jostain. Vuokranantajan sihteeri tulee tekemään inventaarion.

Lohduttaudun myös sillä, että tätä toukokuun alusta alkanutta piinaa ei voi olla kuin maksimissaan 13 päivää jäljellä. Ja niin kuin kamut sanovat täällä, että ajattelepa sitä miten onnekasta on ettei lapsi ole vielä kouluiässä. Niinpä niin.

Nyt tosiaan on jo kiirehdittävä jumppaan.

Mukavaa juhannusviikkoa!





14.6.2013

Sanaton

Kaksi viikkoa ja tämän pitäisi olla tässä. Aika sanoa kwaheri Mombasa = näkemiin Mombasa. Nimenomaan tämän pitäisi olla tässä. Tulevasta ei ole tietoa. En tiedä josko kahden viikon päästä istun tällä penkillä aamulla ensimmäisen asiakkaan jälkeen vai olenko matkalla jonnekin.

Tämä tilanne aiheuttaa aika paljon ahdistusta (lievästi ilmaistuna), todella paljon kinaa ja sanaharkkaa miehen kanssa, epätoivoa ja tiuskimista, yhtäkkisiä itkuja ja kaiken kamaluuden keskellä on kovin keskeneräinen olo. Minusta on tärkeää jättää hyvästejä, vaikeaa se on, etenkin ihmisten kesken. Minulla on myös tapana hyvästellä mielessäni paikkoja, tilanteita, harrastuksia. Kun en tiedä tulevasta, en osaa myöskään heittäytyä hyvästelytuulelle.

Meitä on neljä eri perhettä jättämässä Mombasan samaan aikaan. Ne kolme muuta ovat tienneet tulevan kotipaikkansa jo joitain kuukausia. Olen vierestä seurannut kuinka he järjestävät elämiään jo uuteen paikkaan. Välillä helpottuneena ja välillä kateellisena. Tieto lisää tuskaa tässäkin aina välillä.

Kun elämä on auki, on pakko pysähtyä pienten asioiden äärelle. Iloittava pienen ihmisen ihmetyksistä, arvostettava sitä, että mies on taas vihdoin kotona ja nukkuu siinä vieressä, että koirat yhä edelleen joka kerta nähdessään heiluttavat häntäänsä, että meitä ajatellaan siellä kaukana.




4.6.2013

Ajatus

Tuttu juttu tuli vastaan viime kesän Tukholman reissulla. Liehui ylväänä lipussa. Nappasin kuvan kännykkääni ja siitä asti se on etusivulla komeillut. Aika monessa kiperässä tilanteessa saanut kaivamaan käsiini ja tuijottamaan kännykän ruutua, muutaman kerran jopa muuttamaan käytöstäni.

Suomennettuna Gandhin ajatus kuuluu jotakuinkin näin: Ole itse se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä.

Meidän ihanalla kummitytölle haluan näin ylevien ajatusten saattelemana toivottaa mitä parhainta ensimmäistä syntymäpäivää! Voi, että olisi hienoa olla siellä näkemässä sinut nyt!

3.6.2013

Vapaa kalenteri


Kesäkuun alku ja suht vapaa kalenteri. Eikö se niin mene? Menee ainakin tällä viikolla täällä. Yleensä vietän aamupäiväni tässä huoneessa. Tällä viikolla vaan kaksi.

Tosin just nyt pitäisi väsätä kasaan kaksi rotator cuffin treeniohjelmaa. Ajattelin kuitenkin nopeasti laittaa blogin puolelle tämän viehättävän kotikutoisen kuvan tästä aamupäivähuoneesta.

Minä niin haluan selkeän kodin ja yksiväriset lattiat. Kuva ei kerro koko totuutta, kiitos seepian. Oikeasti seinät ovat keltaiset, hyllyköt seinällä tummemman keltaoranssit. Lattia tunkkaisen "marmorinen". Huonekalut niin suuria ettei niitä purkamatta saa pois huoneesta.

29.5.2013

Synttärihumua


Olihan meillä kekkerit! 17 lasta tulivat kaikki paikalle ja vielä muutama muukin.


Vesisade hieman yllätti ja ei auttanut kuin siirtyä terassin suojaan.


Itse sankari ja vieraansa.




Kakku oli oikein hyvää. Banaanimansikkatäytteellä ja mascarponevaahtokuorrutuksella.


Maistui.




Oikein mukavien juhlien jälkeen Veikko intoutui vielä lepertelemään ja halailemaan ihanaista tyttöä.

Mun jalkoja pakottaa. Desibelit nousi aika korkealle juhlinnan tuoksinassa. Pieni mies simahti sänkyynsä. Vanhemmat oikaisee olohuoneen sohville modern familya katsomaan.