Hippu kahdeksan kuukautta

Kahdeksan pitkää kuukautta olen ollut Hippusen äiti, pienen aavistuksen tästä hommasta olen jo ehtinyt saamaan.

Nuo pitkät kuukaudet ovat menneet nopeasti, vaikka mukaan mahtuu lukemattomat yölliset hetket itkevän vauvan vieressä, hetket jotka ovat olleet ikuisuuksia. Mukaan mahtuu myös monen monta aamua, kun olen herännyt tuo tuhiseva pieni poika kainalossani, saanut ison hymyn ja katseen täynnä rakkautta hyvän huomenen toivotukseksi.

Viimeiset kaksi kuukautta Hippunen on kehittynyt ja oppinut uutta ihan uskomattomalta sykkeellä. Konttaus on ihan menneen talven juttuja, nyt pitäisi vain olla pystyssä. Askelia tapaillaan tukea vasten, pinnasängyssä on ihan parasta pitää pinnoista lujaa kiinni ja hytkyä niin lujaa kuin lähtee. Olohuoneen kolme porrasta ei ole enää haaste vaan vain pakollinen kiipeäminen, jotta pääsee eteenpäin. Polvet, jalat ja kämmenet on pestävä useita kertoja päivässä, ne ovat aina ihan mustana kaikesta liasta.

Hippu pälättää paljon, olen kuulevinani äidin tavailua. Pieni myös tietää välillä mistä puhutaan. Iskä, Martti ja Hilda on tuttuja sanoja, samoin pallo ja ei. Heihei-vilkutus tulee valikoidusti. Tutut kasvot saavat maireasti hymyn. Luottavaisen rohkeasti Hippu ottaa kontaktia ihmisiin, hurmaavuutensa vuoksi Hippu myös huomataan kaikkialla ja aina löytyy ihastelijoita.

Keskiviikon vauvatapaaminen on meille molemmille mieluinen. Hippu mennä viipottaa muiden vauvojen kanssa, äiti juo kahvia ja juoruaa muiden äitejen kanssa, tykkään.

Hippu on aikamoinen herkkusuu. Mango ja omppu on ykkössuosikkeja. Aamupalaksi syödään puuroa hedelmillä, lounaaksi ja illalliseksi aina jotain oikeaa ruokaa ja hedelmää jälkkäriksi. Porkkana ja kurkku on Hipulle mieluisia naposteltavaa, uusimmaksi suosikiksi on tosin noussut leipä. Ihmeen hienosti Hippu osaa kakoa liian suuret palat ulos suustaan ja toisaalta taas niellä jo isompiakin murusia. Pullosta maito ei oikein maistu, mukista ja rinnasta kyllä. Vesipullot kiehtovat valtavasti ja niistä hörppääminen on Hipulle naurun paikka.

Lempipuuhaa taitaa olla koirien korvista vetäminen, suihkussa käynti, palloleikit ja maitobaari.

Yöt nukumme vaihtelevasti. Aina kun tuntuu menevän hienosti niin sitten seuraava yö meneekin taas valvoessa. Hippu nukahtaa nopeasti yöunilleen omaan sänkyynsä, päiväunet taas tuottavat vaikeuksia, ainakin minulle. Pitkät päikkärit pieni mies nukkuu vain kainalossa, sen olen kyllä ihan itse opettanut...

Paljon minä vielä pingotan, paljon otan myös rennosti. Olen jo oppinut luottamaan siihen, että pikkuinen osaa olla ilman minuakin.

Hippusen luonnetta miettiessäni nousee mieleeni uteliaisuus, kärsimättömyys, vahvatahtoisuus, hyväntuulisuus, hoppu nähdä ja kokea, mutta myös vahva läsnäolo. Hippu tykkää olla ihan hiljaa sylissä, katsella silmiin ja olla vaan. Kirjoja hän myös jaksaa tutkailla ja kuunnella satuja. Rytmit saa polvet notkumaan ja kädet viuhtomaan.

Jestas mikä ihana pieni mies Hippu onkaan.

Tämän hetken hitti

Brie, viikunahillo ja keksi. Taidan tulla jälkijunassa, miten en ole kokeillut ennen tätä yhdistelmää? Toinen hitti jouluna oli pipari, gorgonzola ja omppuhillo. Suosittelen.

Namibian aikoina yksi suosikkipitsoistani sisälsi eri juustoja ja viikunahilloa, se maistui uudelta ja jännältä, palasin usein tilaamaan sen saman pitsan, primi piatista.

Pienen miehen makumaailma laajenee. Kaksi kertaa olemme jo syöneet kaikki samaa ruokaa, kasvissosekeittoa ja tänään tomaattikeittoa. Kaikki paitsi kala on maistunut. Pitänee yrittää uudelleen, kanakin vei aikansa ennen kuin alkoi maistumaan.

Hiljainen talo

Neljän viikon jälkeen on aika rauhaton olo, vaikka koti on hiljainen. Kauan odotettu kuukausi isovanhempien kanssa on ohi, niisk. Joulu, uusivuosi ja tammikuun alku - seuraa ja auttavia käsiä, mummien ja mammojen pakahduttavaa iloa lapsenlapsestaan pappaa unohtamatta.

Nyt hurisee generaattori tai paremminkin huutaa. Mies on hakemassa japanilaista takeawayta, Hippu nukkuu, Hilda vahtii, Mara makaa ja minä istun tässä samassa tuolissa terassilla niin kuin aina. Mielen päällä niin monta asiaa, pitäisi osata tietää mitä tehdä ja silti vain haluaisin nukkua.

Mies kiipesi Kilimanjaron huipulle, serkkupoika ja isänsä myös. Kiipeäminen oli osoittautunut rankemmaksi kuin kukaan oli osannut kuvitella. Kiipesivät silti. Varsinaisia sankarifiiliksiä miehistä ei välittynyt, pitivät ennemmin sitä hullun touhuna.

Me loikoilimme aikamoisen luksuksen keskellä äidin kanssa, päivät vaihtuivat toiseen uima-altaalla ja ruokapöydässä sekä kello neljän teellä. Minua jaksaa aina hämmästyttää kuinka tämän sekasorron keskellä voi olla jotain niin tyyntä ja järjestäytynyttä, kuinka sen kaiken loiston takana on niin paljon kurjuutta, köyhyyttä ja nälkää, miten rahan mukana tuomat mahdollisuudet voivat jakautuakin niin epätasaisesti. Ennen minua kalvoi syyllisyys, en tiedä olenko turtunut vai ihan vaan hiljaa nyökännyt sille, että maailma on kaikkea muuta kuin oikeudenmukainen paikka?

Japsiravintolan herkut on jo masussa, sushi oli hyvää tälläkin kertaa.

Ilta jatkukoon haikeuden ja hiljaisuuden kera. Hyvää viikonloppua kamut!

Sunnuntaiaamuna

Rauhallinen hetki, tyytyväinen Hippu omenapuurollaan. Vihdoin öihin on taas kerran saatu jotain rotia, lepoa kaikille. Mies aloittaa tänään Kilimanjarolla toista päiväänsä, eilen tuli viesti että rankkaa on ja kylmäkin vielä.

Ilmeisesti rauhallisen hetken määritemääni kuuluu myös se, että koirat hyppii tasajalkaa puun ympärillä apinoiden pomppiessa oksalta toiselle.

Aamurauhan jatkumo

Aamupalalla

Kurkku lentää toisensa jälkeen maahan. Hilda kiittää. Joku luonnonoikku on vallannut Mombasan - tuulee lähes taukoamatta.

Viikonloppuja!

Vuoro vaihtuu

Onnea ja kaikkea hyvää sekä mieluisaa toivotan mä teille kaikille tälle vuodelle 2013. Mies lähti lentokentälle viemään vanhempansa ja hakemaan samalla minun äidin ja kaksi sukulaismiestä. Vierashuoneet on puettu uusiin lakanoihin, jääkaapissa on pientä purtavaa ja mieltä kutkuttaa. Samalla on tosi haikea fiilis, koska toiset lähtivät. Kahdessa viikossa sitä jo kummasti tottuu siihen, että ympärillä on ihmisiä. Jopa nyt tuntuu kumman hiljaiselta.

Kyllä perhe on jees.

Tämän vuoden aikoina ajattelin keskittyä siihen, että asenteeni elämää kohtaan muuttuisi myönteisemmäksi etten heti torjuisi kaikkea vaan näkisin sen sijaan mahdollisuuden, nimenomaan positiivisen mahdollisuuden. Voin kertoa, että paljon on työtä tehtävänä eli siis toisin sanoen minulla on mahdollisuus oppia näkemään elämä kauniimpaa.

Voikaa hyvin ja palataan.